Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Nuorisotakuu

Share |

Keskiviikko 26.9.2012 klo 23.46 - Jari-Pekka Teurajärvi


nuorisotakuu.png





1.1.2013 alkaen tulee voimaan Suomen hallituksen toimesta laadittu Nuorisotakuu. Aihe oli minulle uusi, joten osallistuin Nuorisotakuu NYT Road Show tapahtumaan Oulussa maanantaina 24.9.2012. Paikanpäällä Nuorisotakuusta oli kertomassa mm. työministeri Lauri Ihalainen.

Nuorisotakuu lyhyesti

Nuorisotakuu takaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan.

Nuorisotakuusta hieman tarkemmin

Nuorten yhteiskuntatakuulla tarkoitetaan:

Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu- opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Nuorisotakuuseen liittyy koulutustakuu:

Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin.

Nuorten aikuisten osaamisohjelma

Nuorten aikuisten osaamisohjelma tarjoaa ilman koulututusta oleville alle 30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden ammatillisen tutkinnon tai sen osan suorittamiseen. Ohjelmassa voi suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon. Koulutuksen voi suorittaa oppilaitoksissa tai sen voi tehdä oppisopimuksena. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan kuuluvia koulutuksia järjestetään vuosina 2013-2016. Ensimmäiset koulutukset alkavat joustavasti vuoden 2013 aikana.


Häätyy myöntää, että hallitus on tehnyt hyvää työtä!
Ihmettelen kuitenkin, että miksi Nuorisotakuuta ei ole ollut aina?

Hallituksen kärkihankkeesta löytyy myös parannettavaa:

"Tarvitsemme koko yhteiskunnan yhteistä tahtotilaa ja talkoohenkeä!"
- Hieno toteamus, mutta toteutuuko tämä käytännössä? Jääkö hanke ainoastaan kuntien ja valtion vastuulle vai saadaanko yritykset mukaan talkoisiin?

"Nuorten työllistymistä yrityksiin helpotetaan muun muassa palkkatuella."
- Tässä kohtaa on tärkeää pitää huoli siitä, ettei nuoria panna työpaikasta pihalle kun palkkatuki loppuu. Tällöin nuoret tekisivät talkoita veronmaksaijen tukemana ja työnantaja keräisi hedelmät halvan työvoiman avulla. Pahimmassa tapauksessa työpaikkaan otettaisiin tilalle uusi palkkatuettu työntekijä.

"Tavoitteena on, että kaikille nuorille luodaan realistiset mahdollisuudet suorittaa perusasteen jälkeinen tutkinto."
- Nuoria ei saa ohjata mihin tahansa koulutukseen, vaan sellaiseen johon nuorella on aito kiinnostus ja motivaatio. Sen lisäksi koulutus pitäisi olla työmarkkinoiden tarpeita vastaava, jottei nuori valmistu työttömäksi alalle jossa on ylitarjontaa työvoimasta.

- Otetaanko Nuorisotakuussa vammaiset ja osatyökykyiset riittävän hyvin huomioon? Entä otetaanko Nuorisotakuussa maahanmuuttaja nuorien erityistarpeita huomioon? En löytynyt ainakaan Nuorisotakuu aineistosta erillistä mainintaa kyseisistä ryhmistä.

Lähteet:

Avainsanat: Nuorisotakuu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini