Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Järkevällä kaavoituksella voidaan pelastaa reuna-alueiden palvelut

Share |

Perjantai 26.10.2012 klo 14.28 - Jari-Pekka Teurajärvi


Syrjäseutujen palvelut rapistuvat kovaa vauhtia, koska ihmiset muuttavat työn ja koulutuksen perässä kasvukeskuksiin. Oulu on yksi näistä kasvukeskuksista. Uuden Oulun myötä on pelkona että palvelut loppuvat kunnan reuna-alueilta. Ongelmana on erityisesti väestön vanheneminen reuna-alueilla, eli palveluiden painotus muuttuu neuvolasta ja koulusta vanhainkotiin sekä terveyskeskukseen.

Moni maanomistaja olisi halukas myymään maitaan ja moni perhe olisi halukas rakentamaan kyseisille alueille. Ongelmana on kuitenkin se, että alueita ei ole kaavoitettu. Maata on hankala myydä/ostaa rakennuskäyttöön, ellei ole varmuutta saadaanko kyseiseen paikkaan rakennuslupaa. Haja-asutusalueille saa rakentaa yleensä vain poikkeusluvalla. Kunnalla on monopoliasema kaavoituksen ja rakennuslupien suhteen.

Uuden Oulun tulisikin panostaa Oulun ydinkeskustan ja Hiukkavaaran rakentamisen lisäksi myös reuna-alueiden kaavoitukseen. Ainoa kaavoituksen malli ei saisi olla se, että kunta lunastaa maan pilkkahintaan yksityiseltä maanomistajalta, kaavoittaa maan ja myy sen huippuhintaan. Myös maanomistajille pitäisi sallia mahdolliset hyvät tuotot omasta maasta. Tällöin voitaisiin käyttää yksityismaan kaavoituksen osalta perittävää "kehittämisrahaa", joka olisi muutamia kymmeniä euroja per rakennusoikeusneliömetri. Tällöin kunta saisi omansa maanomistajalle tulevasta ansiottomasta arvonnoususta tontteja myytäessä. Kaikki voittaisivat ja palvelut säilyisivät.

Avainsanat: kaavoitus, tontti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini