Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Hallitus jatkaa Suomen alasajoa, mikä on motiivina?

Share |

Torstai 7.8.2014 - Jari-Pekka Teurajärvi


Suomen alasajo jatkuu EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden ja Venäjän asettamien vastapakotteiden voimalla. Suomen hallitus ei tee asialle mitään muuta, kuin selittelee tyyliin "Ei tämä juuri Suomeen vaikuta". Tosi asia on kuitenkin, että vaikuttaa ja suuresti. Valio on yrityksistä ensimmäinen, jolla raaka-aineet näyttävät homehtuvan käsiin, sillä Venäjä asetti tuontikiellon kaikille meijerituotteille. Valion liikevaihdosta viidennes (1/5) koostuu Venäjän markkinoista. Odotettavissa on lomautuksia ja jopa irtisanomisia.

Suomalaisen kuluttajan näkökulmasta tilanne voi näyttää jopa hyvältä, sillä on oletettavaa että meijerituotteiden hinnat laskevat ylitarjonnan vuoksi. Tilanne on kuitenkin harhaanjohtava, sillä hinnanalennukset kostautuvat kansallisen talouden lisääntyvänä taantumana viennin tyrehtyessä ja ansiotuloverojen pienentyessä. Suomen elintarvikeviennistä neljännes menee Venäjälle.

Ukrainan kriisi näyttää jälleen kerran EU:n haitallisen vaikutuksen Suomen talouteen ja kansaan. Päätäntävalta on muualla kuin täällä Suomessa. Toki pakotteiden alkuperäinen tarkoitus on hyvä, mutta hinta meille suomalaisille on liian kova. Samaan aikaan suuret EU maat jatkavat vientiään Venäjälle vanhaan tapaan niillä talouden osa-alueilla, jotka ovat kyseisille maille tärkeitä. Pakotteet vaikuttavat eniten juuri Suomen talouteen.

Toivon pikaista ratkaisua Ukrainan kriisiin sekä uutta hallitusta Suomeen. Ihmettelen mikä on Suomen hallituksen motiivi tälle kansakunnan alasajolle? Muutama huippuvirka EU:ssako?

LÄHTEET:

Uusi Suomi: Valio-johtaja ryöpyttää: Suomi löi Venäjääkin pahemmin

Keskisuomalainen: Talousvaliokunnan puheenjohtaja: Vastapakotteilla kielteinen vaikutus Suomeen

Maaseudun tulevaisuus: Marttila: ”Pahin vaihtoehto toteutuu”

Taloussanomat: Venäjä iskee: Elintarvikkeille täysi stoppi

Avainsanat: Valio, Suomen hallitus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini