Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Miksi maksaa veroja, jos ei taho

Share |

Tiistai 5.4.2016 klo 0.19 - Jari-Pekka Teurajärvi


Laaja veronkierto- ja verovilppiskandaali avautui tietovuodon ansiosta. Varakkaat ihmiset ja yritykset ovat käyttäneet surutta hyväkseen globaaleja porsaanreikiä ja veroparatiiseja. Tämä on ollut tiedossa, mutta ongelmaa saa uudet mittasuhteet kun veropakolaisille saadaan kasvot.

Digiaikakaudella mikään salainen tieto ei ole salassa. Tämä on fakta. Yleisin tietovuotaja ja heikoin lenkki on tietoon käsiksi pääsevä työntekijä. Tämä on fakta.

Veronkierto on vain varakkaiden mahdollisuus. Näin vaidaan sanoa kärjistäen. Heikompiosaiset voivat kiertää veroja tekemällä töitä pimeänä, mutta siihen keinot sitten loppuvatkin. Kansainväliset suuryritykset suunnittelevat veronmaksunsa huolella. Miksi maksaa veroja sinne, missä veroprosentti on korkein, jos voi maksaa veronsa sinne missä prosentti on matalin. Parhaassa tapauksessa verot voi jättää kokonaan maksamatta.

Useat Suomessa toimivat kansaiväliset suuryritykset jättävä veronsa maksamatta Suomeen. Tämä tehdään täysin laillisesti kierrättämällä rahaa yrityksen sisällä siten, että Suomen toiminnoista ei tarvitse maksaa veroja. Voitot kierrätetään konsernin sisällä sellaiseen maahan, missä on lempeämpi verokohtelu.

Tyypillinen esimerkki veronkierrosta on seuraava: Konsernin ulkomailla sijaitseva osa lainaa näennäisesti rahaa Suomessa toimivalle konsernin osalle. Suomessa tehdyillä voitoilla lyhennetään lainaa ulkomailla sijaitsevalle konsernin osalle. Lainan ylisuuret korot voi vähentää verotuksessa. Näin lopputulos saadaan näyttämään juuri siltä kuin halutaan eli yleensä nollaveroilta.

Valtiot kilpailevat keskenään sillä, että kuka saa kerättyä suuryritysten verot kassaansa. On kannattavampaa saada miljardeja euroja kassaan perimällä kaikilta suuria voittoja tekeviltä yrityksiltä vain pieni siivu voitoista, kuin ettei saisi mitään pyrkimällä verottamaan ison siivun voitoista. Suomi on tässä kilpailussa pahasti jälkijunassa ja siivut jää saamatta. Tämä on ollut tiedossa, mutta toimenpiteet ovat olleet riittämättömät.

Poliitikot mielellään kehuvat yrityksiä, jotka maksavat veronsa Suomeen, vaikka voisivat olla maksamatta. Tälläisiäkin kansainvälisiä suuryrityksiä on olemassa. Voidaan siis sanoa, että varakkailla yrityksillä ja kansalaisilla on mahdollisuus valita mihin veronsa maksavat. Asian ei pitäisi kuitenkaan olla näin. Voitoista pitäisi maksaa vero sinne, missä voitot tehdään. Näin sanoo maalaisjärki.

Veronmaksunsa laiminlyövät suuryritykset kehtaavat vielä samaan aikaan kupata Suomen valtiolta erilaisia tukia yrityksen toiminnan tukemiseksi.

Hyvänä puolena tämä uusi tietovuoto tulee aiheuttamaan uuden tarkastelun verovuoto-ongelmalle. Tarkastelusta tulee kansainvälinen, jolloin todellisia muutoksia voi olla luvassa. Kansallisesti ongelmaa ei voida täydellisesti ratkaista, koska kysymyksessä on kilpailukykytekijä.

Mitä suurempi veronmaksaja, sitä suurempi verovilppi. Verotuksessa tulisi keskittyä tukkimaan suurten verovirtojen vuoto. Verotuksen tulisi olla oikeudenmukaista ja tasapuolista sekä kilpailukykyistä.

(päivitys 5.4.2016: Selvennetty tyypillisen kansainvälisen suuryrityksen veronkierron esimerkkiä)

Avainsanat: veroparatiisit, veronkierto


Kommentit

9.6.2016 12.39  Eija V.

Nämä ovat vapaan markkinatalouden ongelmia. Markkinataloutta pitäisi rajoittaa niin, että maailmanlaajuisesti laitettaisiin globaalit yritykset kuriin ja maksamaan veroja. Kenellä poliitikolla on tähän halua tai tahtoa, sitä on vaikeampi sanoa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini