Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Pienituloiset eläkeläiset yhä ahtaammalla

Share |

Torstai 16.8.2012 klo 22.48 - J-P Teurajärvi


Kävin tänään SuurOulun Messuilla Ouluhallilla ja Perussuomalaisten ständille oli tunkua. Oli suorastaan sydäntäsärkevää kuunnella useiden eläkeläisten taloudellisesta ahdingosta. Eräskin herra oli lähellä purskahtaa itkuun kertoessaan että eläkerahat eivät enää riitä elämiseen.

Pelko peruspalveluiden siirtymisestä Uuden Oulun laita-alueilta kaupunkiin oli suuri. Ongelmaksi palveluiden mahdollisesta siirtymisestä kaupunkiin koettiin myös kulkeminen laita-alueilta palveluiden luo. Moni epäili että rahat eivät riittäisi. Maito ja peruselintarvikkeet todettiin myös kalliimmaksi laita-alueiden pienissä kaupoissa.

Toinen suuri pelko oli että lääkkeiden Kela-korvaukset poistetaan tai korvauksia pienennetään. Ihmisten mielestä tämä on porvareiden keino päästä vanhuksista eroon, sillä ilman lääkkeitä moni totesi joutuvansa nopeasti pari metriä mullan alle.

Positiivisiakin kommentteja ja kannustusta kuuli. Erityisesti siitä oltiin iloisia, että Perussuomalaiset ovat rehellisiä ja sanovat asiat niin kuin ne ovat. Moni tiedusteli myös mahdollisesta uudesta "jytkystä". Uskon että verrattuna edellisiin kunnallisvaaleihin Perussuomalaisista tulee suurin voittaja näissä vaaleissa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini