Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

"Kaikille kaikkea", mutta kuka maksaa?

Share |

Tiistai 15.12.2015 klo 3.22 - Jari-Pekka Teurajärvi


lapset_ja_toripolliisi.jpg

Suomen hallituksen yhtenäisyys ja lakimuutokset heijastuvat myös maakuntiin hyvänä hallituspuolueiden välisenä yhteistyönä. Tämä tuli Oulun osalta esille erityisesti käsiteltäessä subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen eli päivähoitoon. Hallituksen tekemät linjaukset pitivät myös Oulussa ja valtuustossa tulivat esiin hallitus-oppositio asetelmat.

Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti jokaiselle lapselle tarjotaan mahdollisuus maksuttomaan avoimeen varhaiskasvatukseen tai maksulliseen osapäivähoitoon. Tämän linjauksen ansiosta säästetään esimerkiksi Oulun kaupungin osalta useita miljoonia euroja vuodessa. Hallituksen mallissa jokaisella lapselle tarjotaan vähintään 20-tuntia laadukasta varhaiskasvatusta.

Opposition vaihtoehto

SDP:n politiikassa paistaa läpi ideologinen jämähtyneisyys ja lähentyminen kommunistisia aatteita kohti: ”kaikille kaikkea”, ihan sama mitä maksaa. Tämä on näkynyt niin maahanmuuttopoliittisissa linjauksissa turvapaikanhakijoiden hyysäämisenä, kuin nyt myös tässä subjektiivisessa päivähoitoasiassa. Sosialistit haluaisivat tarjota "kaikille kaikkea", mutta eivät pysty kertomaan rahoitusmekanismia. Sosialistit ovat selvästi ottaneet pääpopulistien aseman oppositiossa ja toimivat ilman todellisia vaihtoehtoja.

Tytti Tuppurainen perustelee (Kalevan pohjoinen ääni blogi 27.11.) kokopäiväistä hoitoa mm. sillä, että "Työnhaku vaatii aikaa, eikä pienten lasten kuljettaminen hoitopaikkaan onnistu aina edes auton kanssa käden käänteessä."

Kyllä, työnhaku vie aikaa. Vapaana olevia työpaikkoja ei kuitenkaan ole niin paljoa, että työnhausta saisi kokopäiväistä, ainakaan pitkäksi aikaa. Töitä voi hakea 2010-luvulla sähköisesti, ihan kotoa käsin. Töitä voi hakea vaikkapa silloin kun lapset nukkuvat. Pienet lapset nukkuvat yllättävän paljon. Lisäksi, jos lapset käyvät 20-tuntia viikossa kunnan järjestämässä päivähoidossa, tarjoutuu tuolloin 20-tuntia vapaata aikaa hakea töitä tai käydä vaikkapa työhaastatteluissa. Lasten kuljettaminen hoitopaikkaan vie saman verran aikaa niin töissä käyvältä kuin kotona olevalta vanhemmalta.

Tuppuraiselta kysyisin, että miksi varhaiskasvatuksen tulisi olla 40-tuntia viikossa ja samaan aikaan alakoulun oppilaille riittää 20-tuntiset kouluviikot?

Vasemmistoliitto on sentään esittänyt, että millä he tämän "kaikille kaikkea" rahoittaisivat: Ottamalla lisää velkaa. Äänestäjille tämä kommunistien vaihtoehto ei käynyt ja asia tuli selväksi jo eduskuntavaaleissa keväällä 2015.

Vihreät perustelivat Oulussa "kaikille kaikkea" politiikkaansa mm. sillä, että muuten ”lapsista tulee psykiatrisen sairaanhoidon asiakkaita ja he alkavat syödä psyykelääkkeitä” (Janne Hakkarainen, Oulu-lehti 28.11.). Täyttä populismia tämäkin väite.

Hallituksen ratkaisu ongelmaan

Lapsilla on oikeus kokopäiväisen varhaiskasvatuksen sijasta kokopäiväisiin vanhempiin, aina kun se on mahdollista. Vanhempien vastuulla on hoitaa ja kasvattaa lapsensa. Vanhemmilla on myös mahdollisuus viedä lapsi säännöllisesti esimerkiksi seurakunnan järjestämään maksuttomaan kerhoon tai käydä Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekerhoissa. Tällöin lapsi saa kaipaamaansa sosiaalista toimintaa ikäistensä parissa. Näin siis silloin, kun ei ole halukkuutta maksaa 20-tuntisesta osapäivähoidosta. Esikoulu on aina maksuton.

Tarveharkintaisena kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tulee tukea vanhempien mahdollisuutta mennä töihin, vaikkapa vain muutaman tunnin varoitusajalla. Tarveharkintainen tarkoittaa sitä, että kokopäiväisen päivähoidon saa aina mikäli tarvetta on. Kuulostaa reilulta, eikö? Jos tarvetta ei ole, niin miksi laittaa lapset vieraalle hoitoon? Varhaiskasvatuksen ulkopuolelta löytyy myös vaihtoehtoja, esimerkiksi väsyneille vanhemmille, kuten kotipalvelut.

Miten tulisi kehittää edelleen

Perheiden sosiaalisia tukia voisi kokonaisvaltaisemminkin muuttaa tarveperusteisiksi. Kaikki lapset (perheet) eivät tarvitse esimerkiksi lapsilisiä. Mikäli lapsilisät saataisiin tarveperusteisiksi, voisi samaan harkintaan lisätä myös ns. kuntalisät, kuten Oulu-lisän. Tämä antaisi kunnille mahdollisuuden tarjota lapsiperheille kannustimen ja Kela voisi hoitaa tukien käsittelyn samalla kuin hoitaa lapsilisienkin osalta. Systeemissä säätettäisiin veronmaksajien rahoja ja samalla tuet ohjautuisivat niitä oikeasti tarvitseville. Mielestäni reilua.

Olen puolustanut Oulu-lisän olemassaoloa vuosien varrella, mutta samalla olen ihmetellyt, että miksi se pitää maksaa kaikkille, oli tarvetta tai ei. Systeemissä, jossa tarjotaan ”kaikille kaikkea”, joudutaan Oulu-lisän kaltaiset erinomaisuudet karsimaan pois.

Päivähoidossa voimassaolevien suhdelukujen muuttamista pidän ratkaisuna, joka vie laadukasta varhaiskasvatusta huonompaan suuntaan. Henkilökunnan kädet ovat täynnä jo tänäpäivänä, eikä ole vastuullista heikentää henkilökunnan suhdelukua per lapsi. Kirjoitin tästäkin aiheesta muutama vuosi sitten, jolloin vaadin lisää päivähoitohenkilökuntaa. Koti-isänä tiedän, että hässäkkä olisi melkoinen, jos hoidettavana olisi kahdeksan 3-5 vuotiasta lasta tai vaihtoehtoisesti neljä vaippaikäistä. Entäpä sitten kun osa noista lapsista vaatisi erityistä huomiota tai huolenpitoa?

Koti-isä,

Jari-Pekka Teurajärvi

 

LÄHTEET:

Blogi: Oulusta lastenoikeuksien takapajula?, Tytti Tuppurainen 27.11.2015 http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/oulusta-oon-ja-kehtaan-sanua/91/oulusta-lastenoikeuksien-takapajula/5319/

Mielipide: Ei lasten eriarvoistamiselle, Janne Hakkarainen Oulu-lehti 28.11.2015 http://epaper.suomenmaa.fi/olepaper/epaper/20151128/6.pdf

Fakta: Perheille kotipalvelua, Oulun Kaupunki http://www.ouka.fi/oulu/sosiaali-ja-perhepalvelut/kotipalvelu

Blogi: Oulu-lisää ei saa poistaa, Jari-Pekka Teurajärvi 30.8.2012 http://www.teurajarvi.net/blogi/2012/08/30/5

Blogi: Oulu-lisää ei saa poistaa, Jari-Pekka Teurajärvi 28.10.2013 http://www.teurajarvi.net/blogi/2013/10/28/26

Blogi: Uuteen Ouluun tulisi lisätä päivähoitohenkilökuntaa, Jari-Pekka Teurajärvi 29.8.2012 http://www.teurajarvi.net/blogi/2012/08/29/4

Avainsanat: subjektiivinen päivähoito-oikeus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini