Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Köyhyysraja

Share |

Perjantai 16.12.2016 klo 0.35 - Jari-Pekka Teurajärvi


Isäni on kertonut, kuinka hänen lapsuudessaan iltaisin sijattiin peti perheen lapsille asunnon ainoan huoneen lattialle. Lapsia oli paljon. Hän on kertonut myös usein, kuinka sai kummiltaan ison tikkukaramellin. Sen hän tulee muistamaan lopun elämää, sillä niin harvinaista herkkua se oli. Sisarukset olivat kateellisia. Perhe eli ”köyhyysrajan alapuolella”, kuten kovin moni suomalainen perhe siihen aikaan.

Vaikeissa oloissa ei totuttu saamaan mitään ilmaiseksi. Kun perheen isältä meni selkä, päättivät teini-ikäiset veljekset tehdä maatilan työt kahdestaan. Tuo päätös on pakon sanelema. Harrastuksiin ei kuskattu autolla, sillä isoisälläni ei ollut edes ajokorttia. Joka paikkaan mentiin omin jaloin tai hiihtämällä. Ehkäpä tämä sisu ja periksiantamattomuus kasvatti setäni aina olympiavoittajaksi saakka.

Luin Ilta-Sanomien artikkelin, jossa tukien varassa elävä henkilö kritisoi tukien leikkauksia. Kovin usein vertailukohdaksi otetaan 200 kansanedustajaa ja heidän palkkionsa. Mielestäni yhteiskunnalta saadut tuet tai niiden kehitys eivät ole verrattavissa palkkatuloihin. Kuinka moni työnhakija sijoittaa työhakemukseen kymmeniä tuhansia euroja? Kansanedustajat tekevät näin ja sijoitus pitäisi myös ansaita takaisin.

Tiukkoina aikoina on kaikilta leikattava, myös vähäosaisilta. Vähäosaisia pitää tukea kaikkina aikoina, jotta varmistetaan yhteiskuntarauha. Myös inhimillisyyttä täytyy kansakunnallamme olla. Tukien ja tulonsiirtojen määrä tulee kuitenkin sopeuttaa valtion ja kuntien taloudelliseen tilanteeseen.

Täytyy sopeuttaa myös omat tulot ja menot. Tiukkoina aikoina, kuten työttömänä ollessa olen karsinut perheemme menoja. Jopa lasten harrastuksista on karsittu. Kaikesta huolimatta aina on kaikki rahat menneet mitä on tullutkin. Tuli tuli, tili meni -päivä.

Usein olen miettinyt, että mitä järkeä tässä on veronmaksajan kannalta? Maksaa kohtuuttoman kovia veroja ansiotuloista. Kaikki hinnat tuntuvat nousevan kovempaa tahtia kuin palkat. On siinä järkeä tiettyyn rajaan saakka. Tuo raja vain tuntuu ylitetyn. Yhteiskuntamme rakenteen valuviat ovat paljastuneet pitkään taantuman aikana. Nyt häämöttää onneksi kasvukausi ja siihen pääsemme suurten rakenteellisten muutosten, kuten maakuntahallinnon saattelemana.

Suomen sosiaaliturva on mielestäni erittäin hyvällä tasolla, kuten työttömyysturvakin. Sain korotettua ansiosidonnaista päivärahaa enemmän kuin mitä saan nyt palkkaa. Sosiaali- ja työttömyysturvasta on varaa leikata. Kannustinloukkuja on purettava. Työn pitäisi olla aina kannattavampaa kuin tukien varassa elämisen.

Päättäjiksi sekä virkamiehiksi tulisi valita ihmisiä, jotka osaavat käsitellä yhteisiä varojamme vastuullisesti. Liian usein yhteiset rahat ovat kuin leikkirahaa, jota tuhlataan vastuuttomasti. Eräs virkamies ihmetteli, että miksi osaston täytyy kilpailuttaa tietojärjestelmähankinta, vaikka hänellä on lupa hyväksyä tilauksia 250 000 euroon saakka. Mieleni teki sanoa, että ”juuri sen vuoksi”.

Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu

0408073847 / teurajarvi@hotmail.com

LÄHTEET

IS: Eduskunta hyväksyi asumistuen leikkauksen – Kaisu, 27, säikähti: ”Sauna jää lämmittämättä”

Avainsanat: sosiaaliturva, työttömyysturva


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini