Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Perussuomalaisten pesänjako

Share |

Keskiviikko 8.3.2017 klo 1.01 - Jari-Pekka Teurajärvi


Ensimmäisen kerran vihjasin perussuomalaisten puheenjohtajan vaihtuvan otsikoidessani blogini Perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu (19.9.2016). Tunsin kentän hyvin ja tiesin jo tuolloin.

Asiasta pystyin täysin varmana kirjoittamaan blogissani Soinille tuli noutaja (31.12.2016).

Suosittelen lukemaan tämän uusimmankin blogikirjoitukseni, mikäli aihe kiinnostaa. Kirjoitan aiheesta, koska tiedän mitä kirjoitan. Kirjoitan aiheesta, koska sillä on yhteiskunnallista merkitystä. En kirjoita mollatakseni perussuomalaisia, sillä heillä on paikkansa suomalaisessa politiikassa.

Timo Soini odotetusti ilmoitti, ettei hae enää puheenjohtajuutta. Tämä oli hänelle ainoa vaihtoehto, koska voittajana on paras luopua. Soinin johdolla puolue on voittanut useita vaaleja vastoin median ja galluppien ennakointia.

Kuntavaaleissa 2017 tulee perussuomalaisille tappio. Ruma tappio. Mikäli Soini olisi vaalien jälkeen ilmoittanut luopuvansa puheenjohtajuudesta, olisi hän poistunut häviäjänä. Nyt hän tavallaan saa poistua voittajana. Lisäksi Soinin kannalta asetelmat puoluekokouksen puheenjohtajavaaliin olisivat olleet hävittyjen vaalien jälkeen huonot.

Ehdokashankinnan kannalta oli myös tärkeää, että sekä Soinin leiri (SMP) ja Halla-ahon leiri (Nuivat) saataisiin ehdolle kuntavaaleihin. Ehdokashankinta on ollut erittäin haastavaa perussuomalaisten petettyä kaikki edellisten vaalien lupaukset tärkeimpien asioiden osalta. ”Kevään korvalla” oli siis ehdokasasettelun varmistuttua.

Ehdokasasettelu onnistui määrällisesti ennakoitua paremmin ja suurena apuna olivat kentälle palkatut ehdokashankkijat. Ehdokasmäärä putosi vain muutamalla sadalla edellisistä kunnallisvaaleista. Laatu on sitten toinen asia.

Uskon Jussi Halla-ahon luopuvan ehdokkuudestaan, vaikka hän aikaisemmin ilmoitti ”erittäin todennäköisesti” lähtevänsä ehdolle puheenjohtaja vaaliin. Halla-aho ja muut nuivat ovat nyt saaneet raivattua Soinin tieltään ja heidän asetelmat puolueessa tulevat vahvistumaan jokatapauksessa.

Olin alunperinkin erittäin yllättynyt Halla-ahon kiinnostuksesta puheenjohtajuuteen ja väitän ehdokkuudesta vihjailun olleen keino painostaa Soini luopumaan. Halla-aho ei ole johtajatyyppiä, eikä ole koskaan tietojeni mukaan johtanut ainuttakaan yhdistystä. Sampo Terho on sensijaan yhdistyksiä johtanut ja on siltä osin pätevä.

Kansanedustaja toisensa jälkeen on lähtenyt tukemaan Sampo Terhoa puheenjohtajaksi. Terhoa on pidetty Soinin sylikoirana ja eduskuntaryhmän kannalta hän on turvallinen valinta. Hallitus saisi jatkaa, eikä uusia eduskuntavaaleja tarvittaisi.

Voidaan sanoa, että kansanedustajat ajattelevat tässä ennenkaikkea omaa etuaan. Kovin monella heistä työt eduskunnassa loppuisivat ennenaikaisten vaalien jälkeen. Tämä johtuu tietenkin puolueen kannatuksen romahtamisesta. Ja Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi johtaisi mitä todennäköisimmin ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin.

Sampo Terho on siis hallituksen jatkon kannalta paras valinta. Näin ollen myös Suomen kansalaisten kannalta se paras valinta. Ja perussuomalaisten kansanedustajien kannalta paras valinta. Puolueen kannalta hän on kuitenkin ongelmallinen valinta.

Sampo Terho on tunnetusti porvari. Sanoisin jopa ääriporvari. Tämä ei oikein sovi perussuomalaisen kentän pirtaan. Tavallinen perussuomalainen haluisi toimia köyhän asialla. Sampo Terho joutui suuresti pettymään jäätyään Soinin tekemien ministerivalintojen ulkopuolelle. Paikka eduskuntaryhmän puheenjohtajana kuitenkin tuli ja sen tehtävän hän on käsittääkseni hoitanut erinomaisesti.

Timo Soini pääsi aikoinaan eduskuntaan viikinki Tony Halmeen suuren suosion vetämänä. Sampo Terho pääsi europarlamenttiin taas Timo Soinin suuren suosion vetämänä. Tuleeko hänestä myös Soinin tuella uusi puolueen puheenjohtaja. Kyllä tulee.

Nuivat tulevat hyväksymään Halla-ahon vetäytymisen puheenjohtaja ehdokkuudesta, mutta ottavat varapuheenjohtajien paikat sekä puoluesihteerin tehtävän. Asettuessaan ehdolle, tulisi Halla-ahosta puheenjohtaja, koska asiasta päättäisi kenttäväki eikä puolue-eliitti.

Perussuomalaiset ovat hyötyneet puheenjohtajakamppailusta, vaikka todellista kamppailua ei edes tultane näkemään. He ovat saaneet erinomaisen näkyvyyden näin kuntavaalien alla. Sanoisin, että well done.

Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu
teurajarvi@hotmail.com / 0408073847



LÄHTEET

Kaleva blogi: Perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu (Jari-Pekka Teurajärvi, 19.9.2016)

Kaleva blogi: Soinille tuli noutaja (Jari-Pekka Teurajärvi, 31.12.2016)

meppi_sampo_terho_ja_j-p_teurajarvi.jpg

Sampo Terho ja Jari-Pekka Teurajärvi Oulun puolueneuvoston kokouksessa 2014.

Avainsanat: perussuomalaiset, puheenjohtaja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini