Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Karjala takaisin?

Perjantai 30.8.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi

Venäläisen politiikan tutkijan Michail Aleksandrovin tämänpäiväinen toteamus Yhdysvalloille Syyrian tilanteesta "jos te hyökkäätte Syyriaan vastoin kansainvälistä oikeutta, me otamme siinä tapauksessa Baltian", sai minut kirjoittamaan tämän kirjoituksen.

Koskaan mikään puolue ei ole ottanut viralliselle ohjelmalistalleen Karjala-kysymystä. Tunnusteluja on vuosien mittaan käyty valtioiden välisissä keskusteluissa, mutta Karjala-kysymystä on julkisessa keskustelussa pidetty paheksuttavana aiheena. Joko alkaisi olla korkea aika nostaa Karjala-kysymys puolueen viralliseen ohjelmalistaan?

Venäjän kanta

Yleinen käsitys suomessa on, että Venäjä ei ole halukas palauttamaan luovutettuja alueita, jotka ovat siis Karjala, Petsamo, Salla/Kuusamo ja Suomenlahden ulkosaaret. Syy haluttomuuteen arvellaan olevan se, että palautus aiheuttaisi vaatimusvyöryn muissa Venäjän rajakysymyksissä.

Suomen kanta

Presidentti Martti Ahtisaari sanoi vuonna 1998: "Suomen virallinen kanta on, että Suomella ei ole aluevaatimuksia Venäjälle. Jos Venäjä haluaa keskustella luovutettujen alueiden palauttamisesta, Suomi on siihen valmis." Kantaa ei ole valtiovallan osalta päivitetty tuon jälkeen. Tarvetta tai halua ei ole ollut. Myöskään puolueilla ei ole virallista kantaa, vaikka poliitikot ovat omia kantojaan asiaan antaneetkin.

Palautuksen hinta

Olisiko alueiden takasinsaaminen loputon rahareikä Suomelle vai nostaisiko se Suomen talouden uuteen nousuun? Olisiko hinnalla loppujen lopuksi väliä, jos sillä saataisin useiden suomalaisten mielestä koettu vääryys soviteltua?

Venäläinen väestö

Mitä tapahtuisi lähes puolelle miljoonalle ihmiselle, jotka asuvat alueilla? Jäisivätkö he asumaan alueelle vai muuttaisivatko pois? Tulisiko Suomesta virallisesti kolmikielinen maa? Onnistuisiko kulttuurien yhteensovittaminen?

Miten Suomi hyötyisi?

Ainakin reitti Barentsinmerelle ja Pohjoiselle jäämerelle avautuisi Petsamon kautta.
Tämä parantaisi huomattavasti Suomen sijaintia merenkulussa ja nostaisi Suomen kautta kulkevaa tavaraliikennettä EU alueelle. Karjalan alueella on käyttämättömiä luonnonvaroja ja yhteys Laatokkaan syntyisi.

Toivon että aiheesta syntyy keskustelua ja mielipiteitä järkevine perusteluineen kuultaisiin, sekä puolesta että vastaan.

LÄHTEET:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala-kysymys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoinen_j%C3%A4%C3%A4meri
http://www.karjalanliitto.fi/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karjala, Karjala-kysymys