Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Perussuomalaiset puun ja kuoren välissä

Perjantai 17.7.2015 - Jari-Pekka Teurajärvi

Kreikan kolmannen tukipaketin hyväksyminen Suomen osalta on saanut perussuomalaisen kenttäväen hämilleen. Puolueen johtoa on kritisoitu ja monen persun veri on kiehunut. Mielestäni pahin virhe mitä persu voi nyt tehdä, on erota puolueesta. Elokuussa on puoluekokous Suomen Turussa ja kyseisessä kokouksessa valitaan puolueelle mm. puheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Eronneilla ei ole äänioikeutta puoluekokouksessa. Puoluejohto määrittää hyvin pitkälle perussuomalaisen politiikan linjat, vaikkakin kenttäväki saa aina omat mausteet sekaan.

Puheenjohtaja Timo Soinin asema perussuomalaisessa kansanliikkeessä on verrattavissa presidentti Urho Kekkosen asemaan valtiojohtajana. Suvereeni. 

Uskon kuitenkin, että nyt jos koskaan, ilmoittautuu puoluejohtajakisaan varteenotettavia kandidaatteja. Sellaisia ei ole kuitenkaan vielä ilmaantunut, mutta viimepäivien tapahtumat tulevat muuttamaan tilanteen. Kandidaatteja on kasvanut uskottaviin mittoihin edellisen neljän vuoden aikana ja tunnettavuutta heillä on puolueen sisällä ja osalla myös koko kansan parissa. Puoluekokouksesta tulee siis varsin mielenkiintoinen.

Kenttäväen osalta ehkä kiusallisinta juuri nyt on lähteä turuille ja toreille selittelemään kreikka-asiaa. Omalta osaltani olen tulevana viikonloppuna Kuivaniemen Pitäjämarkkinoilla, vaikka en ehkä haluisi olla. Johtuen kreikka-asiasta. Pidän kuitenkin sen mitä lupaan ja olen luvannut markkinoille mennä talkoilemaan. Olen myös asemani puolesta, Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry puheenjohtajana, näyttämässä esimerkkiä muille piirin persuille.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen vetäisi ajankohtaisesti oikeasta narusta ja perusti kansalaisaloitteen "Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa". Kansalaisaloite on saanut tätä blogia kirjoitettaessa jo huikeat 3880 allekirjoitusta! Oletan, että allekirjoittaneista on suuri osa persuja. Paavo ei ole persu, paitsi ehkä henkisesti ja arvoiltaan sekä poliittisilta tavoitteiltaan. Paavon varmaankin pitäisi olla Perussuomalaiset rp jäsen, sillä omassa puolueessaan (kesk.) hänen ajamansa politiikka ei ole saanut tuulta alleen. Tämä osoittaa myös sen, että puolueiden sisällä voi olla erilaisia näkemyksiä asioista, mutta puolueen johto määrittää vallitsevan politiikan linjan. Tätä kutsutaan demokratiaksi. Näin myös Perussuomalaisissa, kuten Keskusta puolueessa.

Perussuomalaisten puoluejohtoa ja päätöstä Kreikan kolmannesta tukipaketista haluan puolustaa sen verran, että rahat mitä Kreikkaan nyt pusketaan, lähtevät liikkeelle EVM:stä. Nämä rahat ovat siis jo valmiina EVM:ssä, eikä "uutta rahaa" Suomesta Kreikkaan lähde. Tämä selitys ei kuitenkaan taida kelvata kansan parissa, vaan saamme kuulla olevamme takinkääntäjiä. Ja onhan siellä EVM:ssä "meidän rahoja".

Suomen hallitus olisi kuitenkin halutessaan voinut estää rahojen lähtemisen EVM:stä Kreikkaan, sillä tukipakettiin tarvitaan kaikkien maiden 100% tuki. Jos yksikin maa sanoo "EI", niin silloin raha jää EVM:ään. Mediassa on mielestäni virheellisesti kerrottu, että "riittää, että 85% maista kannattaa tukipakettia". Tämä 85% kannatus tarvittaisiin siinä tapauksessa, että Euroopassa olisi erityinen kriisitilanne, eikä tällaista kriitisitilannetta ole tietääkseni julistettu. Erityisen kriisitilanteen osalta asia käsiteltäisiin siis eri tavalla, kuin mitä nyt on käsitelty. Tämä kuulostaa jo pilkun viilaukselta, mutta politiikassa viilataan pilkkua enemmän kuin usein.

Puolustan vielä lisää perussuomalaisten puoluejohtoa sillä, että mikäli persut olisivat käsitelleet Kreikan kolmannen tukipaketin hallitusohjelman kynnyskysymyksenä, olisi se tässä tapauksessa tarkoittanut mahdollista hallituskriisiä ja persujen lähtöä hallituksesta. Tällöin olisi kysymykseen tulleet uudet vaalit tai hallitusta olisi täydennetty oppositiopuolueilla. Uudet vaalit perussuomalaiset olisivat voittaneet, koska olisivat pitäneet kiinni kynnyskysymyksestä eli kreikka-asiasta. Kansan luottamus olisi näin ollen ansaittu ja vaalivoitto myös sitä myöten. Tästä johtuen muiden hallituspuolueiden olisi ollut edullisempaa täydentää hallitusta oppositiopuolueilla (ei kuitenkaan Kristillisillä, koska vastustavat tukipakettipolitiikkaa) ja Kreikan kolmas tukipaketti ollut sitä myöten selvä. Lisäksi strateginen hallitusohjelma olisi tietenkin kirjoitettu uusiksi ja "kaikki" persujen ajamat asiat olisivat hallitusohjelmasta kadonneet. Suomi olisi jatkanut tuolloin Kataisen viitoittamalla tiellä - kohti Kreikan kohtaloa.

Oppositiopuolueiden itkua kreikka-asian osalta en jaksa ymmärtää, paitsi Kristillisen puolueen osalta. Kristilliset ovat olleet (ainakin viime aikoina) tukipaketteja vastaan. Muille oppositiopuolueille nykyinen kreikkapäätös luulisi kelpaavan enemmän kuin hyvin. Itkuja en ymmärrä sen vuoksi, että teen politiikkaa muuttaakseni maailmaa paremmaksi paikaksi. Jos joku toinen puolue tekee poliittisen päätöksen, jolla maailma muuttuu mielestäni paremmaksi paikaksi elää, niin olen tyytyväinen.

Nythän kommunistit Paavo Arhinmäen johdolla näyttävät tekevän politiikkaa vain sen vuoksi, että saisivat vaaleissa riittävästi ääniä päästäkseen parempien patojen ääreen. Sama juttu demareiden Antti Rinteellä. Hän tuntuu tällä hetkellä erityisesti pelkäävän, että heidän naisäänestäjänsäkin karkaavat perussuomalaisten taakse. Miehet ovat jo karanneet. Rinne on onnistunut kurmuttamaan puolueen näisväkeä oikein kunnolla, tästä esimerkkinä Jutta Urpilainen. RKP on yhden asian puolue, eivätkä he vielä tiedä miten itkeä, koska vasta opettelevat oppositiossa olemista.

Lyhyellä poliittisella urallani minua on häirinnyt suunnattomasti se, että hyviä päätöksiä ei kannateta, mikäli ne eivät ole oman puolueen ajamia. Kreikan kolmannen tukipaketin osalta on tässä vaiheessa vaikea sanoa oliko päätös hyvä vai huono, mutta sen voi sanoa ettei se ollut perussuomalaisten ajama. Perussuomalaisten (johdon) kannattama kylläkin.

Olen oppinut, että hätäillä ei kannata. Odotan omalta osaltani Turun puoluekokousta ja seuraan Kreikan sekä EU:n menoa siihen saakka. Tiedän, että puolueen johto tietää jotain, mitä minä en vielä tiedä ja odotan mielenkiinnolla kuulevani sen. Toivon myös mahdollisimman monen muun persun tekevän samoin.

Uusi Suomi uutisoi 17.7.2016 blogiini liittyen: Väyrysen aloitteella jo yli 11 000 kannattajaa – ”Valitettavasti puolueen johto…”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU ja Kreikka, Perussuomalaiset

Kreikkaan ei enään euroakaan Suomesta

Maanantai 13.7.2015 - Jari-Pekka Teurajärvi

Pallo on nyt Kreikkalaisilla. Kreikan tulisi hyväksyä kolmannen tukipaketin ehdot ja tämän jälkeen muutamat euromaat, kuten Suomi päättää antavatko lisää rahaa Kreikkaan.

En usko Kreikkalaisten ehtoja hyväksyvän, koska tukipaketin ehdot ovat käsittääkseni "tiukemmat" kuin mitä Kreikan kansanäänestyksessä olleet "ehdot" olivat. Muutenhan Kreikka toimisi kansan tahdon vastaisesti.

Jos kuitenkin Kreikka hyväksyisi tukipaketin ehdot mukisematta, tulisi asia Suomen osalta vielä uudelleen päätettäväksi. Tällöin Suomella olisi ainakin kaksi vaihtoehtoa: Antaa lisää rahaa Kreikkaan tai olla antamatta.

Perussuomalaisena en näe kuin yhden vaihtoehdon: Kreikkaan ei saa antaa enää euroakaan!

Miksi näin? Siksi, ettei Kreikan tilanne ole parantunut nykyisellä tukipakettipolitiikalla, vaan päinvastoin heikentynyt. Kaikki rahat mitä Kreikkaan ollaan puskettu, tullaan menettämään, lukuunottamatta muutamaa sataa miljoonaa joista on "vakuus" Suomen osalta.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana tulevien vuosien energiani palaisi siihen, että selittelisin turuilla ja toreilla perussuomalaisten takinkääntöä kreikka-asiassa. Kreikka-asia on mielestäni perussuomalaisten kynnyskysymys hallitusohjelmassa.

Hallitusohjelmassa on perussuomalaisten ansiosta selkeä kirjaus kreikka-asian osalta: Ei enää rahaa Kreikkaan tai muihin maihin!

Luotan kreikka-asian osalta puolueemme puheenjohtajaan, puolueemme ministereihin ja puolueemme kansanedustajiin.

Mikäli kreikka-asia hoidettaisiin perussuomalaisten enemmistön sekä koko Suomen kansan enemmistön tahdon vastaisesti sekä Kreikan kansan enemmistön tahdon vastaisesti, olisi päätös täysin demokratian vastainen!

Mikäli Kreikkaan annetaan kolmas tukipaketti ja rahaa suomalaisten veronmaksajien taskuista, tulisi perussuomalaisten lähteä hallituksesta.

Mikäli Kreikkaan annettaisiin Suomesta rahaa ja siitä huolimatta perussuomalaiset jatkaisivat hallituksessa, olisin valmis harkitsemaan puolueesta eroa ja näin tiedän monen muinkin harkitsevan. Tällöin perussuomalaiset rp ei olisi enää se puolue johon liityin ja jonka arvoja sekä asialinjaa olen pitänyt kaikista puolueista ylivoimaisesti parhaana suomalaisten kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU ja Kreikka