Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Rotuaarin pakolaisleiri tulisi häätää

Keskiviikko 15.3.2017 klo 1.54 - Jari-Pekka Teurajärvi

Helsingissä turvapaikanhakijat ovat leiriytyneet kaupungin keskustassa Rautatientorilla jo yli kuukauden ajan. Kysymys oli alunperin mielenilmauksesta, joka on kuitenkin jatkunut toistaiseksi.

Leiri on aiheuttanut monenlaista häiriötä kaupungin keskustassa ja yksi mielenosoittaja on jopa yrittänyt hirttäytyä leirissä olevaan puuhun.

Oulun keskustassa kävelykatu Rotuaarilla järjestettiin lauantaina 11. maaliskuuta tukimielenosoitus kyseiselle Helsingin mielenosoitukselle. Kuinka ollakkaan, Oulun tukimielenosoitus jatkuu edelleen.

Pidempiaikainen leiriytyminen vaatii aina maanomistajan luvan. Rotuaarin tapauksessa leiriytyjän tulee lisäksi maksaa vuokraa Rotuaarin käytöstä aluetta hallinnoivalle Oulun Liikekeskus ry:lle.

Olen sitä mieltä, että leiri tulisi häätää niin Rautatientorilta kuin Rotuaarilta. Minkä tahansa muun tahon ollessa kyseessä, olisi leiri jo todennäköisesti häädetty.



Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu
teurajarvi@hotmail.com / 0408073847

LÄHTEET

Kaleva: Rotuaarilla pidetään tukimielenosoitus turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta

MTV: Mies yritti hirttäytyä Helsingin Rautatientorilla – poliisi vahvistaa poliisitehtävän

Laki24.fi: Jokamiehen oikeudet ja leiriytyminen







2 kommenttia . Avainsanat: pakolaisleiri, oulu, rotuaari, helsinki, rautatientori