Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Partahöylille veronalennus?

Maanantai 30.1.2017 klo 23.33 - Jari-Pekka Teurajärvi

Oululainen kansanedustaja (vas.) ehdottaa blogissaan, että kuukautissuojille voisi antaa veronalennuksen. Perusteluina hän toteaa, että ”Kuukautissuojien hankinnasta kertyy naisille vuosikymmenten aikana merkittäviä sukupuolisidonnaisia kustannuksia”. Lisäksi, hän perustelee veronalennusta sillä, että ”kyse on yhdenvertaisuudesta ja välttämättömien terveystuotteiden hankinnan helpottamisesta”.

Mielestäni ehdotus on varsin kelpo. Itse lähden kuitenkin liikkeelle siitä, että ehdotuksen kustannukset tulisi myös tuoda esille. Mikäli jossakin asiassa annetaan verohelpotuksia, tulee se sama rahamäärä kerätä jostain muualta. Edellämainitussa ei esitetä sitä, että millä veronhelpotus rahoitetaan. Ehdotus voidaan todeta siis varsin populistiseksi, eikä ihme, sillä seuraavat vaalit käydään reilun kahden kuukauden kuluttua.

Kansanedustajan ehdotuksessa yhdenvertaisuuteen vetoaminen jää puolitiehen. Samaan hengenvetoon kansanedustaja olisi voinut ehdottaa veronalennusta partahöylille ja muille parranhoitotuotteille. Onhan siinäkin kyse ”yhdenvertaisuuden ja välttämättömien terveystuotteiden hankinnan helpottamisesta”.

Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu

teurajarvi@hotmail.com / 0408073847

LÄHTEET

http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230444-kuukautissuojille-veronalennus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: veronalennus, partahöylät, kuukautissuojat, populismi