Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)
"Tämä on hätähuuto"Maanantai 27.2.2017 klo 23.55 - Jari-Pekka Teurajärvi Aino-Kaisa Manninen (vihr.) ja Jenni Pitko (vihr.) ottivat kantaa (Kaleva 23.2./Lukijalta) aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa esitin Oululta vahvempaa kunnustinta alle 3-vuotiaiden kotihoitoon (Kaleva 20.2./Lukijalta). Manninen ja Pitko olivat sitä mieltä, että parasta mitä Oulun kaupunki voi tehdä, on tukea perheitä laadukkaalla varhaiskasvatuksella. Tästä olen samaa mieltä heidän kanssaan. Oulun kaupunki tarjoaa varhaiskasvatusta kaikille sitä haluaville sekä tarvitseville. Jokaisella lapsella on oikeus vähintään 20 tunnin maksulliseen varhaiskasvatukseen viikossa. Lisäksi tarjolla on varhaiskasvatusta avoimessa kerhotoiminnassa sekä esimerkiksi seurakunnan kerhoissa. Lapsi voi saada myös laajennettua varhaiskasvatusta harkinnan ja tarpeen mukaisesti. Manninen ja Pitko olivat erityisen huolissaan siitä, että kotihoito lisää naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa. Olen sitä mieltä, että perheiden kuuluu itse saada päättää, että kuka lapsia kotona hoitaa. Olen myös sitä mieltä, että paras paikka alle 3-vuotiaalle lapselle on kotona. Meidän Perhe -lehti (1/2017) julkaisi päiväkotien kasvattajille suunnatun kyselyn tulokset. Kyselyyn vastasi yli 700 kasvattajaa ja kyselyn tulokset ovat karmeaa luettavaa. Jopa 96% vastaajista kertoi laadun olevan säästöjen vuoksi heikompaa. Vastaajien mukaan varhaiskasvatuksen sijaan päivät tuntuvat selviytymiseltä. Osaa vastaajista on jopa kielletty kertomasta vanhemmille surkeasta tilanteesta. ”Sijaisia ei oteta tai saada, joten ryhmissä on liian vähän aikuisia. Erityistä tukea tarvitsevat lapset eivät saa avustajaa, ja tarvitsevat siksi ryhmän yhden aikuisen huomion. Hiljaiset ja sopeutuvat lapset jäävät vaille huomiota. Aamuisin ja iltapäivisin aikuisia on ryhmän kanssa yksi tai kaksi, lapset joutuvat olemaan hetkiä yksin ja tapaturmia sattuu. Yhdellä kasvattajalla voi olla vastuullaan 13 puolipäivähoidossa olevaa lasta”. Resurssipula ei kyselyn mukaan koske ainoastaan henkilökunnan riittämättömyyttä. ”Tavarat ovat rikki, tarvikkeet lopussa, patjat moneen kertaan pissattu ja tilat liian pieniä. Lapsille ei riitä tuoleja tai lokeroja. Eikä ennen kaikkea aikuista. Paikkaa sylissä ei riitä kaikille tarvitseville.” Kyselyn mukaan suurin huoli liittyy siihen, että aikuiset eivät ehdi olla mukana sosiaalisissa tilanteissa. Suuressa ryhmässä vahvat pärjäävät ja heikot jäävät jalkoihin. ”Lapsia on jatkuvasti jossain keskenään, koska lähes aina joku henkilökunnasta puuttuu. Paljon on pikku haavereita, joista kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä on sattunut ja miksi. Pienet joutuvat odottamaan likaisissa vaipoissa liian pitkään.” Varhaiskasvatuksen resurssipulaa voidaan mielestäni nykyisessä taloustilanteessa parhaiten parantaa tukemalla alle 3-vuotiaiden kotihoitoa. Tämä toisi välitöntä säästöä kaupungin kassaan. Lisäksi se vapauttaisi resursseja vanhempien lasten varhaiskasvatukseen. Mannisen ja Pitkon ehdotus poistaa maksut varhaiskasvatuksesta asteittain on jalo, mutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa täysin mahdoton toteuttaa. Kannustinloukkuja voitaisiin purkaa huojentamalla kaikista tuloluokista yli 3-vuotiata koskevia asiakasmaksuja. Kaikkein varakkaimmille perheille jäisi edelleen lain sallima suurin asiakasmaksu voimaan. Siitä olen Mannisen ja Pitkon kanssa samaa mieltä, että on nurinkurista tukea Oulu-lisällä hyvätuloisia lapsiperheitä. Ehdotin blogissani 2012, että Oulu-lisä voisi olla tulosidonnainen. Tällöin sitä ei tarvisi maksaa kaikkein varakkaimmille perheille. Oulussa tulisi hoitajamitoituksessa palata vähintään vanhalle tasolle, koska nykyinen lain määrämä minimitaso ei yksinkertaisesti ole riittävä. Tämä olisi mahdollista toteuttaa niillä resursseilla, jotka vapautuisivat tukemalla alle 3-vuotiaiden kotihoitoa ja poistamalla Oulu-lisä kaikkein parhaiten ansaitsevilta lapsiperheiltä. Tavoitteena tulee olla paras mahdollinen lapsuus ja lapsen etu. Tavoitteena tulee olla kasvattajille inhimillisyyttä ja iloa työntekoon. Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu teurajarvi@hotmail.com / 0408073847 LÄHTEET
|
Avainsanat: kotihoito, kuntalisä, oulu-lisä, kannustinloukut, perhepäivähoito, päivähoito, varhaiskasvatus |