Blogi (Jari-Pekka Teurajärvi)

Sosiaalidemokraatit halveksuvat demokratiaa

Sunnuntai 30.10.2016 klo 0.41 - Jari-Pekka Teurajärvi

Sosiaalidemokraatit ovat kadottaneet demokratian lopullisesti. Heidän eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja on yrittänyt omilla nimilistoillaan vaikuttaa siihen, kuka heidän kansanedustajistaan saa puhua eduskunnan kyselytunnilla.

Sosiaalidemokraatit halveksuvat demokratiaa myös kannattamalla listavaaleja. Listavaaleissa kaikki ehdokaslistan ehdokkaat keräävät ääniä vaaleissa puolueelle. Listalta eniten kansalaisilta ääniä saanut ehdokas ei kuitenkaan välttämättä voita vaaleja, vaan puolue päättää kuka voittaa.

Listan eniten ääniä saanutta ei siis kansan tahdon mukaisesti valita vaikkapa kansanedustajaksi, vaan se voi olla puolueen tahdon mukaan vaikkapa se vähiten ääniä saanut. Tämä on mielestäni demokratian halveksuntaa pahimmillaan.

Kannatan kansanvaltaa ja edustuksellinen demokratia on siihen nykyisellään paras keino. Kansanvaltaa parantaisi myös kattavat kansanäänestykset.

Suomen hallitus tutkii mahdollisuutta sähköiseen äänestämiseen. Tämä toisi todellisen mahdollisuuden myös kansanäänestyksille nykyistä paljon halvempaan hintaan. Kansa voisi Sveitsin tapaan äänestää myös pienemmistä asioita ja äänestyksiä voitaisiin järjestää tiheästi.

Sosiaalidemokraateilla on ollut viime aikoina melkoinen sirkus päällä. Nimilistakohun lisäksi esille ovat nousseet erikoiset ehdokas- sekä jäsenvalinnat.

Oulussa erityistä mielenkiintoa on herättänyt sosiaalidemokraattien kuntavaaliehdokas, joka sai pitkän tuomion niin sanotussa insestioikeudenkäynnissä.

Sama henkilö on toiminut oikeudessa lautamiehenä eli on ollut jakamassa tuomioita muille rikollisille. Nyt kun hän itse joutui oikeuden eteen syytettynä, hän tarvitsi tulkkia. Ilman tulkkia hän on kuitenkin pystynyt jakamaan tuomioita muille. Lautamiehet valitaan puoluiden esitysten mukaan ja kuntavaaleissa ehdokkaina olleet henkilöt ovat se tyypillinen valinta.

Tuomittuja rikollisia löytyy toki muidenkin puolueiden listoilta, kuten Oulun perussuomalaisten tulevien kuntavaalien ehdokaslistalta. Tuomio perussuomalaisten ehdokkaalle on langetettu tänä vuonna laittomasta uhkauksesta.

Luottamustehtäviin pitäisi pystyä valitsemaan luotettavia ja nuhteettomia henkilöitä. Puolueilla on iso vastuu valita sopivia henkilöitä ehdokaslistoille. Äänestäjät tekevät sitten ne lopulliset valinnat.

Jari-Pekka Teurajärvi (kesk.), Oulu

0408073847 / teurajarvi@hotmail.com

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia

Oulussa tarvetta aluelautakunnille

Tiistai 30.8.2016 klo 15.17 - Jari-Pekka Teurajärvi

Ylikiimingin kaupunginosa sijaitsee noin 40 kilometrin ja noin tunnin bussimatkan päästä Oulun keskustasta. Ylikiimingin kunta ja Oulun kaupunki toteuttivat kuntaliitoksen vuonna 2009. Palvelut ovat karanneet Ylikiimingistä kiihtyvää tahtia kohti kantakaupunkia. Näin on käynyt muillekkin Oulun kaupungin liitoskunnille, jotka liittyivät 2013.

Ylikiimingin asukastuvalla eli entisellä kunnantalolla järjestettiin 17.8.2016 keskustelutilaisuus, johon osallistui runsaasti paikallisia. Keskustelutilaisuuden lopputulos ja viesti päättäjille oli selvä: haluamme itse päättää oman alueen asioista, eikä demokratia toteudu halutulla tavalla. Tilaisuudessa ”jämäkimmän puheenvuoron” sanomalehti Kalevan (18.8.2016) mukaan piti Oulun kaupungin keskustalainen valtuutettu. Keskustalla on kaupungin suurin valtuustoryhmä ja eniten poliittista valtaa. Jämäkästä puheenvuorosta ilmenee demokratiavaje.

Jos edes suurimmasta valtuustoryhmästä ei pysty pitämään parlamentaarisin keinoin edustamansa kansanryhmän puolia, niin mistä sitten? Aluelautakunta toisi ratkaisun tähän demokratiavajeeseen. Keskusta on ajanut vahvasti Oulussakin vallalla olevaa keskittämispolitiikkaa ja on teoillaan näivettänyt rauna-alueiden palvelut ja elinkelpoisuuden. Aluelautakuntamalli on ollut käytössä esimerkiksi Rovaniemellä ja on todettu toimivaksi.

Aluelautakunta voisi itsenäisesti päättää oman alueensa toimista valtuuston määrittelemän budjetin raameissa. Päätökset ovat paremmin hyväksyttävissä, mikäli ne ovat omin voimin tehty. Paras paikallistuntemus on paikallisilla.

Kuntalaisaloitteen aluelautakuntien perustamisesta Ouluun voi allekirjoittaa sähköisesti osoitteessa https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/2796

Jari-Pekka Teurajärvi (ps.), Oulu

Kirjoitus on julkaistu Oulu-lehden Mielipide -palstalla 24.8.2016

LÄHTEET:

Sanomalehti Kaleva 18.8.2016

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylikiiminki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratia