Keskiviikko 19.2.2014 - Jari-Pekka Teurajärvi
YLE julkaisi uutisen "Jatkuuko lohen ostoboikotti tulevana kesänä?", josta selviää että Osuuskauppa Arina aikoo jatkossakin myydä Itämerenlohta: "S-ryhmässä luonnonlohen myyntiin suhtaudutaan myönteisesti, mutta lopullinen päätösvalta on alueellisten osuuskauppojen käsissä. S-ryhmän lähes 200 palvelutiskistä pieni osa on valtakunnallisen elintarvikeyhtiö Apetitin hoidossa, joka noudattaa omassa päätöksenteossaan WWF:n suositusta. - Kun tämä asia sai julkisuutta viime kesänä, niin me käytiin keskustelua asiakkaiden kanssa, ja päädyimme siihen, että meidän hoitamissa myyntitiskeissä luonnonlohta ei ole myynnissä. Meidän reaktio lähti liikkeelle hyvin pitkälti siitä, mitä mieltä asiakkaat eli alueosuuskaupat olivat, painottaa toimitusjohtaja Matti Karppinen Apetit Oy:stä. Pohjois-Suomen alueella toimivassa Osuuskauppa Arinassa nähdään, että luonnonlohi, jos mikä, on lähiruokaa. Arina onkin sorvannut tulevaksi kesäksi oman linjauksen Apetitin kanssa. Näin esimerkiksi Kemin, Tornion ja Oulun Prismoissa luonnonlohta myydään tavalliseen tapaan. - Kyllä me Arinassa toimitaan S-ryhmän linjauksen mukaan eli meillä on Perämeren luonnonlohta myynnissä. Alueellisia viilauksia voidaan tehdä ja mekin on Apetitin kanssa tästä keskusteltu paikallisella tasolla. Meillä on hyvä yhteisymmmärrys siitä, että meidän Prismoissa Apetitin pisteissä luonnonlohta tulee olemaan myynnissä, painottaa valikoimapäällikkö Janne Tapio Osuuskauppa Arinasta." Sanoista tekoihin Olen Muonionjoen rannalla lapsuuteni asunut ja koko elämäni seurannut lohikeskustelua. Olen myös usein julkisestikkin ottanut kantaa lohikysymykseen, viimeksi kirjoitin mielipidekirjoituksen sanomalehti Kalevaan "Kautta aikain huonoin kirjoitus Itämerenlohen merikalastuksen puolesta?" ja kirjoitus oli vastine sanomalehti Kalevan toimittaja Antti Ervastin mielipidekirjoitukseen "Mahtava lohikesä ja melkoisen kiivas soppa". Olen päättänyt asettua ehdolle Osuuskauppa Arinan edustajiston vaaleihin 2014, koska näen että se on paras kanava vaikuttaa lohikysymykseen ja pyrkimykseen saada Itämerenlohi pois osuuskaupan valikoimista. Arinan edustajiston vaalit 2014 käydään 31.3.-11.4.2014 välisenä aikana. Tulos julkaistaan 17.4.2014. Mitä tuon mukanani edustajistoon ja vaaliteemani ovat:
- Itämeren lohi pois Arinan tuotevalikoimista!
- Pohjoissuomalaisen perheellisen ihmisen ääni.
- Halvemmat hinnat ja paremmat kanta-asiakasedut.
- Investoinnit kotimaahan ja kotimaakuntaan sekä henkilökuntaan.
- Enemmän pienten ja paikallisten tuottajien tuotteita valikoimaan.
- Vähemmän mainontaa, koska se vain nostaa tuotteiden hintaa.
- Teknologisen osaamisen tulevaisuuden palveluiden kehittämisessä.
Kampanjani tärkein tavoite on saada aikaiseksi keskustelua ja näkyvyyttä itämeren lohikysymykseen. Lopullisena tavoitteena on saada itämeren lohi pois Arinan (ja kaikkien muidenkin jälleenmyyjien) valikoimista, kunnes kanta kestää valikoivan ammattimaisen kalastuksen. Asiakkaille pitäisi myös rehellisesti tiedottaa itämeren lohen dioksiinipitoisuuksista ja siitä, että lohta ei suositella lasten ja raskaana olevien ihmisten ravinnoksi.
Kampanjani tarkoituksena on myös saada kuluttajat suosimaan kotimaisia puhtaita ja elinvoimaisia sisävesiemme kaloja ruokapöydässään.
Voit seurata vaalikampanjaani poliittisilta kotisivuiltani www.teurajarvi.net tai julkiselta Facebook -sivustoltani. Pyrin saamaan lohikysymyksen myös oman ryhmäni yhdeksi vaaliteemaksi, jolloin asia saa enemmän näkyvyyttä ja vaikuttamisen mahdollisuudet paranevat entisestään.
Taloussanomat uutisoi 7.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: S-ryhmän vaaleista alkoi rähinä – "Kyse on periaatteesta"
YLE uutisoi 7.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: Arina jatkaa vaaleja normaalisti ehdokaslistojen virheistä huolimatta
YLE uutisoi 16.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: Perussuomalaiset ehdokkaat: Arinan vaalit uusiksi
Uusi Suomi uutisoi 16.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: Epäselvyys S-osuuskaupan vaaleissa? Perussuomalaisilta vakava syytös
Uusi Suomi uutisoi 17.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: Epäselvyys S-vaaleissa: Osuuskauppa lykkää tulosjulkistuksia
Uusi Suomi uutisoi 22.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: Perussuomalaisilla ”Arinajytky” S-vaaleissa – Epäselvyyksiä oli, muttei pahoja
Uusi Suomi uutisoi 23.4.2014 Arinan vaaleihin liittyen: US selvitti: Kuka todella hallitsee S-osuuskauppaa? 47 % poliitikkoja
LÄHTEET:
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
lohiboikotti,
itämerenlohi,
Arina
|
Sunnuntai 2.2.2014 klo 1.16 - Jari-Pekka Teurajärvi
Olen korruptiota vastaan ja mielestäni oli väärin maksaa arvokisapaikasta. Suomen koripalloliitto maksoi 500 000 euroa kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA), jotta liitto antoi Suomen koripallomaajoukkueelle osallistumisoikeuden lajin MM-kisoihin Espanjassa 2014. Suomen lisäksi arvokisapaikasta maksoivat Kreikka, Turkki ja Brasilia. Edellämainituissa valtioissa korruptio on normi, mutta nyt tähän joukkoon liittyi Suomi. Jopa Italia hylkäsi tarjouksen villistä kortista, jonka hinta heidän osaltaan olisi ollut huhujen mukaan 1 000 000 euroa. Italian koripalloliiton puheenjohtaja Gianni Petruccin mukaan Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) taloudelliset vaatimukset villiin korttiin eivät ole eettisesti hyväksyttäviä.
Suomalaiselle koripallolle MM-arvokisapaikka ja siinä sivussa kaupantekiäisinä tullut EM-arvokisapaikka ovat lottovoitto lajin kannalta. Toivon ja niin myös liitto toivoo, että lajin pariin löytää yhä useampi juniori. Myös Susijengin faneille arvokisat ovat unelmien täyttymyt. Myös pelaajille arvokisat ovat unelmien täyttymys.
Positiivisista näkökulmista huolimatta en hyväksy korruptiota, enkä aio seurata kyseisiä kisoja. Nyt on maksukanavien vuoro iskeä tähän saumaan ja ostaa yksinoikeudet näyttää pelit Suomessa. Tämä päätös tietenkin kumoaisi sen skenarion, että junioreita saataisiin lajin pariin lisää?
LÄHTEET:
Suomen koripalloliitto
Villi kortti –päätöksissä lähestytään H-hetkeä – näin voit vaikuttaa Susijengin MM-unelman toteutumiseen!
Susijengi ulvoo syksyllä MM-kisoissa!
Susijengin kilpakumppani luopui villin kortin hakemisesta
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
korruptio
|
Lauantai 18.1.2014 - Jari-Pekka Teurajärvi
Kirjoitin samasta aiheesta blogikirjoituksen 21.8.2013: "Viinarallin suunta pitäisi muuttaa".
Suomen alkoholipolitiikka on ajamassa pahasti karille. Viinaa ja miedompia alkoholeja rahdataan edelleen Virosta niin paljon, kuin ihmiset vain kynnelle kykenevät. Alkoholi on siellä huomattavasti halvempaa ja alkoholin hyödyt työpaikkoineen ja verorahoineen jäävät Viroon. Suomeen jäävät vain alkoholin kulutuksesta ja nimenomaan suurkulutuksesta aiheutuneet haitat ja alan työpaikat vähenevät.
Kiristynyt kilpailu alkoholin vähittäiskauppamyynnin vähentyessä on alkanut näkyä myös panimoiden YT-neuvotteluina. Sekä Olvi, että Hartwall ilmoittivat käynnistävänsä YT-neuvottelut. Olvi perustelee henkilöstön vähennystarvetta sillä, että "yksi yhtiön keskusliikeasiakas on päättänyt, että panimot eivät enää hyllytä tuotteita kaupoissa." Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että kaupalla on tarve optimoida kustannuksia kiristyneen kilpailun ja pienenevien katteiden vuoksi. Hartwall myöntää hieman suoremmin, että henkilöstövähennysten taustalla on Viron viinaralli: "Yksityinen alkoholin tuonti Virosta on jo suurempaa kuin koko Suomen ravintolamyynti, ja juomien verotusta sekä mainonnan sääntelyä kiristetään jatkuvasti." Hartwallin toimitusjohtaja Pekka Rantala on sanonut, että "verotusratkaisuilla ei saisi heikentää kotimaisen tuotannon asemaa. Alkoholiveron korotukset lisäävät tuontia ja kuten nyt on nähty, voivat olla uhka kotimaisille alan työpaikoille".
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei selvästikkään ole selvillä siitä, että kuinka pahaan jamaan nykyinen alkoholipolitiikka on ajanut suomalaisen panimoteollisuuden ja työllisyyden useilla eri aloilla. Vaikka ministeri on mielestäni siinä oikeassa, että miljardiluokan alkoholihaitat tulisi kitkeä pois, ministerin ja hallituksen käyttämät keinot ovat kuitenkin täysin väärät. Ministeri haluisi rajoittaa alkoholin myyntiä antamalla myynnin Alkon vastuulle ja rajoittavan myös lisää myyntiaikoja. Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto onkin jo ehtinyt kommentoida asiaa ja sanoo seuraavaa: "Vaikutus tulisi olemaan suurin pienille ruokakaupoille ja elintarvikekioskeille. Mutta se on kyllä niin raju toimenpide, että se vaikuttaisi kaikkeen, koko päivittäistavarakauppaan".
Tuntemieni pienien ruokakauppojen ja elintarvikekioskien vetäjät ovat kertoneet minulle suoraan sen olevan "kuolinisku pikkukaupoille".
Lisäksi ministeri Huovinen haluaisi kiristää jälleen alkoholiveroa. Tämä lisäisi viinan tuontia entisestään Virosta ja mikäli viinan tuontia jotenkin laittomasti rajoitettaisiin valtion toimesta, olisi aivan varmaa että viinaa alettaisiin polttaa kotona. Tuontiviinaa alettaisiin myös yhä enemmän laittomasti myydä maakunnissa sekä yksityisille että ravintoloille. En henkilökohtaisesti ymmärrä, että mikä saa ministerin käyttämään samoja huonoksi havaittuja keinoja?
Yksi naurettavimmista käänteistä taistelussa Viron viinarallia vastaan on se, että Alko on haastanut Viron Super Alkon oikeuteen: "Alko haluaa, että tallinnalainen viinakauppias lopettaa Super Alko -nimen ja tavaramerkin käyttämisen. Alko vaatii samalla kaiken loukkaavan materiaalin tuhoamista Super Alkon kustannuksella sekä myöhemmin täsmentyviä vahingonkorvauksia sekä hyvitystä Alkon tavaramerkin luvattomasta käyttämisestä." Ei sitä viinaa Virosta tuoda tavaramerkin vuoksi, vaan sen hinnan vuoksi. Alko (ja sen omistava Suomen valtio) taistelee epätoivoisin keinoin ja hassaa tälläkin yrityksellä vain suomalaisten verorahoja, koska se tulee varmuudella häviämään oikeudenkäynnin. Tavallinen kansanmies saa kuitenkin jotakin vastinetta hassatuille verorahoille, sillä kunnon nauruthan siitä saa. Muuta ei voi ko nauraa.
En yhtään ihmettele miten Suomen talous on saatu näin kuralle ja kohta ollaan EU:n ongelmapesäke. Alkoholipolitiikka on vain pieni osa Suomen kansataloutta, mutta se olisi yksi niistä helpommista asioista laittaa toimivaksi ja työllistäväksi.
LÄHTEET:
US blogikirjoitus 21.8.2013 "Viinarallin suunta pitäisi muuttaa"
Taloussanomat 16.1.2014 "Olvi aloitti 90 työntekijää koskevat YT-neuvottelut"
Taloussanomat 15.1.2014 "Hartwall aloittaa YT-neuvottelut - joka kuudes voi saada potkut"
Taloussanomat 15.1.2014 "Hartwallin väki: YT-neuvottelut yllätys ja järkytys"
IS 18.1.2014 "Ministerin keskiolutajatus tyrmätään - 'Se vaikuttaisi kaikkeen'"
HS 18.1.2014 "Ministeri Huovinen haluaa kiristää alkoholiveroa"
HS 16.1.2014 "Alko haastoi Tallinnan Super Alkon oikeuteen"
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Alkoholipolitiikka,
Alkoholivero,
Panimoteollisuus,
Vähittäiskauppa,
Viinaralli
|
Perjantai 20.12.2013 klo 23.53 - Jari-Pekka Teurajärvi
Tapahtumat ovat satunnaisessa järjestyksessä. § Lapsen syntymä § Tupakoinnin lopettaminen § Nuuskaamisen lopettaminen § Valmistuminen jatkotutkintoon M.Eng. § Suomen palloliiton D-tason valmentajakurssin suorittaminen § Oulun OP-vaalit ja toimiminen siinä vaalityömiehenä § Valinta Ektakompus Oy:n hallitukseen § Valinta Nokia Oyj:n Oulun ylempien toimihenkilöiden varaluottamusmieheksi § Toimiminen Maikkulan suuralueen asukastuvan varapuheenjohtajana § Toimiminen Maikkulan suuralueen yhteistyöryhmässä § Toimiminen Joukkoliikennejaoston jäsenenä § Toimiminen ONS Tytöt 06 apuvalmentajana § Toimiminen ORPa Tytöt 02 huoltajana § Toimimimen ORPa Tytöt 02 apuvalmentajana § Toimiminen Tytöt 02 piirisarjaturnauksen järjestelyvastaavana § Toimiminen asunto-osakeyhtiön isännöitsijänä § Toimiminen Oulun Perussuomalaisten sekä Oulun piirin tapahtumissa § Hyvä hillavuosi Oulunseudulla, parilta reissulta Mikan kans molemmille 20kg pakasteeseen § Uusi auto perheeseen, Volvo XC90 § Lapset saivan elämänsä ensimmäiset Kirjolohet ja minäkin muutaman § Esikoinen kävi ensimmäistä kertaa hirvimettälä minun kanssa § Jorin kans käytiin soutamassa lohta Muonionjoella, mutta ei saatu ko pari tärppiä § Talkoohommissa Raatin etappiajoissa (pyöräilykilpailu) § Talkoohommissa Maikkulan kevätriehassa (hiihtokisat yms) § Talkoohommissa Haukiputaalla partiotaitokisojen rastivastaavana § Lapsi aloitti koulunkäynnin § Lapsi oppi uimaan ja toinen hyppimään ponnahduslaudalta § Arkea ja monta juhlaa perheen sekä ystävien kanssa § Yli 10 kiloa lisää elopainoa
Lepää rauhassa isoeno Eero, kaikkien aikojen kovin suomalaishiihtäjä. Keveitä latuja sinne, missä ikinä hiihteletkin.
Lepää rauhassa Sampo, olet ikuisesti sydämessäni ja mielessäni varsinkin silloin kuin olen kalassa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
2013
|
Torstai 12.12.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Ilokseni luin Oulu-lehdestä, että "Oulun Nice Soccer ehdolla Urheilugaalassa". Tyrmistys oli kuitenkin suuri, kuin luin varsinaisen jutun. "Oulun Nice Soccer ONS on yksi ehdokas Suomen Urheilugaalan Urheiluseura- Terveystalo -palkinnon saajaksi. Palkinnon takana on Urheilugaalan lisäksi Terveystalo."
Ymmärrän kyllä, että yritykset haluavat sponsoroida kyseisenlaisia tapahtumia ja tekevät arvokasta yhteistyötä seurojen kanssa. Tässä ei siis mitään vikaa.
Olen aikaisemmin toiminut kyseisessä tyttöjalkapalloseurassa valmentajana ja tunnen sitä kautta sekä seuran että sen toimijat. Seuran puheenjohtaja tekee päivätyönsä Terveystalossa, joten seuran valinta ehdokkaaksi juuri Terveystalon toimesta Urheilugaalan Urheiluseura -Terveystalo -palkinnon saajaksi laskee ainakin minun arvostusta kyseisen palkinnon osalta dramaattisesti. Tämä on harmillista, sillä seura on tehnyt jo pitkään hyvää työtä tyttöjalkapallon hyväksi ja varmasti palkinnon ansaitsee.
Tämäkin käytännön esimerkki kertoo suomalaisesta hyvävelijärjestelmän ja korruption olemassa olosta.
LÄHTEET:
Oulu-lehti: Oulun Nice Soccer ehdolla Urheilugaalassa
www.onssi.fi: ONS puheenjohtaja
www.terveystalo.com
YLE: Suomi putosi täpärästi korruptiovertailun kärjestä
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
korruptio
|
Tiistai 12.11.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Kaleva uutisoi, että isyyden tunnustuksesta halutaan tehdä sujuvampaa. Isyys voitaisiin tunnustaa neuvolakäynnin yhteydessä jo ennen lapsen syntymistä. Tämä on paras kuulemani ehdotus pitkään aikaan! Tunnustukselle voisi toki hakea muutosta lapsen synnyttyä, mikäli tämä nähtäisiin tarpeelliseksi.
Nythän tunnustus pitää lähteä tekemään jokaisen lapsen osalta erikseen, mikäli lapsen äiti ja isä eivät ole avioliitossa eli naimisissa. Tunnustus tehdään lapsen synnyttyä. Tähän hommaan on oikein oma virkamies, ainakin isommissa kunnissa.
Onhan se turhauttavaa käydä vaikkapa 4 kertaa tunnustamassa isyys vain sen vuoksi, että ei satu olemaan naimisissa lapsen äidin kanssa. Naapurin äijän ei tarvitse tunnustusta tehdä ja vain sen vuoksi, että hän sattuu olemaan naimisissa oman puolisonsa kanssa. Eihän se naimisissa olo sitä takaa, että lapsi on kyseisen isän?
Joutuuhan tämän tunnustuksen toki tekemään myös uuden ehdotuksen myötä, mutta nyt ei tarvitse erikseen avopuolison kanssa raahautua tätä rutiinitoimenpidettä tekemään erilliselle virkamielle ja erilliselle käynnille. Samalla voidaan vapauttaa kyseinen virkaa tekevä henkilö muihin tehtäviin, kun jatkossa tunnustuksen voi tehdä neuvolan tädille.
Ymmärrän että väärinkäytöksiä voisi sattua ja joku voisi yrittää nimetä lapselle väärän isän, ilman että isä tietäisi asiasta mitään, mikäli mitään prosessia tähän ei olisi olemassa. Nykyisellään kuitenkin rankaistaan suurta joukkoa ihmisiä (40% uusien lasten vanhemmista) tällä vanhalla isyyden tunnustus prosessilla.
Miksi tuota isyyden tunnustusta ei voitaisi saman tien tehdä sähköisesti? Voihan tässä maailmassa lähestulkoon kaiken muunkin jo tehdä sähköisesti.
LÄHTEET:
Kaleva: Isyyden tunnustamista ehdotetaan yksinkertaisemmaksi
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
byrokratia,
isyyden tunnustus,
tasa-arvo
|
Lauantai 9.11.2013 klo 0.46 - Jari-Pekka Teurajärvi
Näyttäisi siltä, että Talvivaaralla on muutama vaihtoehto.
- Konkurssi.
- Valtio pumppaa veronmaksajien rahaa elvyttääkseen yhtiötä.
- Valtio ja velkojat siirtyvät omistajiksi ja valtaan.
- Valtio yksin siirtyisi omistajaksi.
Kaikissa näissä vaihtoehdoissa myös nykyiset osakkeen omistajat olisivat kuviossa mukana, tavalla tai toisella. Konkurssi olisi ehkä se huonoin vaihtoehto. Tällöin jäisi veronmaksajien maksettavaksi kaivoksen alasajo ja ympäristön laittaminen ennalleen. Myöskään veronmaksajien rahojen pumppaaminen yhtiöön ei kuulosta järkevältä vaihtoehdolta siinä tapauksessa, että yhtiön hallitus ja johto saavat jatkaa yhtiön tuhoamista. Voitaisiin olettaa että jonkin ajan kuluttua edessä olisi jälleen vaihtoehto 1 tai 2. Velkojien siirtyminen yhtiö omistajiksi nykyisten omistajien rinnalle kuulostaisi äkkiseltään varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Itse kannattaisin sitä, että valtio lunastaisi yhtiön kokonaan itselleen. Tämän päivän päätöskurssilla (0,0738 euroa / per osake) mitattuna yhtiön markkina-arvo on 140 675 160 euroa. Valtio omistaa yhtiöstä valmiiksi jo 16,7% Solidiumin kautta.
Ruotsissa konkurssin partaalta pelastettiin kaivosyhtiö Northland Resources. Ruotsin valtion omistama kaivosyhtiö LKAB sekä suurimmat velkojat sijoittivat yhtiöön 100 miljoonaa dollaria ja ottivat vallan yhtiössä käsiinsä. Homman nimi kyseisessä kuviossa on seuraava:
- Yhtiö välttää konkurssin
- Luontoa ei tarvitse laittaa veronmaksajien rahoilla ennalleen
- Velkojat tulevat saamaan rahansa takaisin
- Työpaikat säilyvät
- Tuotantonsa juuri aloittanut yhtiö saadaan täyteen vauhtiin ja rahaa alkaa virtaamaan kassaan
Northland Resources tapauksessa on todennäköistä, että siinä vaiheessa kun velkojat ovat saaneet rahansa takaisin, myyvät he osuutensa LKAB:lle. Tällöin Ruotsin valtio eli veronmaksajat omistavat yhtiön kokonaisuudessaan.
Ruotsista on hyviä esimerkkejä valtio-omisteisesta kaivosyhtiöstä. Homman nimi on seuraava:
- Yhteiskuntavastuu toimii
- Luonnonsuojelulliset arvot otetaan aidosti huomioon
- Voitot jäävät valtiolle eli veronmaksajille
- Työpaikat ovat turvatut
Suomen valtio voisi ajan kanssa hyödyntää Talvivaaran luonnonvarat. Tämä olisi suomalaisten veronmaksajien etu. Samalla tämä olisi päänavaus valtio-omisteiselle kaivostoiminnalle Suomessa.
On suomalaisten etu, että Suomen maaperässä olevat luonnonvarat hyödynnetään täysimääräisesti siten, että työpaikkojen lisäksi mahdolliset voitot kaivostoiminnasta jäisi Suomeen. Suomen valtion täysin omistama kaivosyhtiö voisi yksinoikeudella, mikäli niin haluttaisin, kaivaa malmit Suomineidon sisältä. Poikkeusluvat myönnettäisiin vain suomalaisille, jotka harjoittavat kullankaivuuta lapissa.
Nykyisellä kaivospolitiikalla ajaudutaan helposti siihen, että voitot siirtyvät ulkomaalaisten taskuihin ja Suomeen jää ainoastaa monttu maahan sekä saastutettu luonto. Kaivostoiminnassa alkuinvestointi on valtava ja aiheuttaa toiminnalle suuren riskin. Ominaista kaivostoiminnalle on myös suuresti vaihtelevat maailmanmarkkinahinnat. Mikäli jonkin tietyn mineraalin maailmanmarkkinahinta on alhainen, ei kyseistä mineraalia kannata kaivaa ja jalostaa. Mikäli saman mineraalin hinta äkillisesti nousee, laitetaan kaivoksessa lapiot heilumaan.
Lailla ja luvilla on pyritty siihen, että kaivosyhtiön on huolehdittava kaivosalueen ympäristö ennalleen kaivostoiminnan loputtua. Mutta jos kaivosyhtiö ajautuu konkurssiin, niin veronmaksajat maksavat luonnon entisöinnin ja muut toiminnan alasajoon liittyvät kustannukset.
LÄHTEET:
Jättitappion tehnyt Talvivaara myöntää: Konkurssi mahdollinen
LKAB
Northland Resources
Northland velkojien ja LKAB:n valtaan
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
kaivos,
LKAB,
Northland Resources,
valtionyhtiö
|
Perjantai 1.11.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Mikä työmarkkinatuen kuntaosuus on?
Työmarkkinatuen rahoitusta muutettiin 1.1.2006 siten, että työmarkkinatukea yli 500 päivää passiivisesti saaneiden henkilöiden työmarkkinatukikustannukset jaetaan tasan kuntien ja valtion kesken (passiivituen saajat).
Työmarkkinatukeen tuotiin uutena siis niin sanottu kuntaosuus. Kuntaosuus tarkoittaa käytännössä sitä, että kunta maksaa puolet 500 päivän jälkeen maksettavasta työmarkkinatuesta ja siihen liittyvästä lapsikorotuksesta, jollei työtön henkilö osallistu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin tai kuntouttavaan työtoimintaan. Riittää että henkilö osallistuu kyseisiin toimenpiteisiin vaikka 1 päivän kuukaudessa.
Valtio maksaa 500 päivän jälkeenkin niiden työmarkkinatuen saajien kustannukset, jotka osallistuvat työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, työharjoitteluun, työelämävalmennukseen, ammatinvalinnanohjaus- ja kuntoutustoimenpiteisiin, maahanmuuttajan kotouttamistoimenpiteisiin sekä kuntouttavaan työtoimintaan.
Kela laskuttaa kunnilta työmarkkinatuen rahoituksen kuntaosuuden kuukausittain jälkikäteen.
Pitkään työmarkkinatukea saaneen henkilön työmarkkinatuki työttömyysajalta voidaan lakkauttaa, jos henkilö ei osallistu jäljempänä mainittuihin aktiivitoimiin. Henkilöltä, joka on saanut 500 päivää työmarkkinatukea tai enimmäisajan työttömyyspäivärahaa ja sen jälkeen 180 päivää työmarkkinatukea, oikeus saada työmarkkinatukea lakkautetaan, jos hän
- kieltäytyy tai eroaa ilman pätevää syytä taikka hänet omasta syystään erotetaan työstä tai työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
- kieltäytyy ilman pätevää syytä työkokeilusta, työelämävalmennuksesta tai työharjoittelusta, jotka sisältyvät hänen kanssaan laadittuun työnhaku-, aktivointi- tai kotoutumissuunnitelmassa
- keskeyttää ilman pätevää syytä tai omasta syystään joutuu keskeyttämään työkokeilun, työelämävalmennuksen tai työharjoittelun.
Henkilö voi saada uudelleen työmarkkinatukea, kun hän on ollut työssä, koulutuksessa tai työvoimapoliittisessa toimenpiteessä (työkokeilussa, työelämävalmennuksessa, työharjoittelussa) vähintään viisi kuukautta. Työhallinnon tehtävänä on tarjota tehostetusti työllistymistä edistäviä toimenpiteitä työmarkkinatukioikeutensa menettäneille.
Työmarkkinatuen määrä
Työmarkkinatuki on 32,46 e/pv, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa. Työmarkkinatukea korotetaan huollettavina olevien alle 18-vuotiaiden lasten perusteella. Lapsikorotus on yhdestä lapsesta 5,24 e/pv, kahdesta lapsesta yhteensä 7,69 e/pv ja kolmesta tai sitä useammasta lapsesta yhteensä 9,92 e/pv.
Lisäksi työllistymistä edistävän palvelun ajalta työmarkkinatukeen maksetaan korotusosaa enintään 200 päivältä. Korotusosa on 4,75 e/pv. Oikeus korotusosaan on, jos on aloittaessaan työllistymistä edistävän palvelun saanut työmarkkinatukea enintään 500 päivältä tai enintään 180 päivältä sen jälkeen, kun oikeus työttömyyspäivärahaan on päättynyt 500 päivän enimmäisajan täyttymisen vuoksi.
Ilman korotuksia työmarkkinatuen suuruus on keskimäärin 698 e/kk (21,5 x 32,46 e). Tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen siten, että ne pienentävät työmarkkinatukea.
Miten työmarkkinatuen kuntaosuus on vaikuttanut kuntien talouteen?
Työttömyyden kasvaessa työmarkkinatuen kuntaosuuden vaikutus kuntien talouteen on ollut heikentävä. Suurimpien kaupunkien osalta puhutaan miljoonien menoerästä, joka johtuu vain ja ainoastaan kyseisestä sakkomaksusta eli kuntaosuudesta. Esimerkiksi Oulun kaupungin osalta työmarkkinaosuuden kuntaosuus tulee maksamaan yli 10 miljoonaa euroa vuonna 2013. Kyseinen maksuosuus on kasvusuunnassa myös vuonna 2014.
Miksi näin?
Passiivituen saajia eli yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneita ilman työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin tai kuntouttavaan toimintaan osallistuneita työttömiä ei saada kunnan puolesta tavoitettua. Tämä johtuu siitä, ettei kunnalla ole passiivituen saajan yhteystietoja. Kela toimittaa kunnalle laskun mukana ainoastaan listan passiivituen saajien nimistä. Jos ei ole osoitetietoja, puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta, miten ihmeessä kunnan virkamies tavoittaa passiivituen saajan ja saa lähetettyä kutsun esimerkiksi tapaamiseen kunnan virkamiehen kanssa?
Tuntuisi helpolta ratkaisulta pyytää puhelinnumerotietoja vaikkapa numerotiedustelusta? Käytännössä tämäkään ei aina tuota toivottua lopputulosta, sillä samannimisiä henkilöitä voi asua paikkakunnalla? Henkilöllä voi olla myös salattu puhelinnumerotieto tai hän voi käyttää pre-paid liittymää?
Miten passiivituen saajat saadaan tavoitettua kunnan toimesta?
Joukkoliikenteen järjestämistapa muuttuu 1.7.2014. Joukkoliikenteessä siirrytään niin sanottuun bruttomalliin, jossa lipputulot tulevat kokonaisuudessaan tilaajalle eli kunnalle. Liikennöitsijä ei siis saa lipputuloja, vaan kiinteän summan, joka määräytyy kilpailutuksessa.
Yli 500 päivää passiivitukea saaneelle henkilölle voitaisiin tarjota ilmainen kuukausikortti kaupungin joukkoliikenteeseen, mikäli hän tulee sen kunnan toimistolta noutamaan. Samalla hänet velvoitetaan antamaan täydelliset yhteytietonsa.
Tällä yhdellä käynnillä olisi mullistava vaikutus. Kunnan ei tarvisi enää maksaa työmarkkinatuen kuntaosuutta, sillä jatkossa kunta voisi tarjota henkilölle työvoimapoliittisen toimenpiteen. Kyseisellä bussilipulla passiivituen saaja saataisiin oikeasti myös aktivoitua monin tavoin. Bussikortti mahdollistaisi liikkumisen esimerkiksi uimahalliin, kuntosalille, asukastuvalle, työhaastatteluun, kirjastoon, hyvinvointikeskukseen jne.
Kyseinen henkilö voisi saada ilmaisen bussikorttinsa joka kuukausi käymällä työvoimapoliittisessa toimenpiteessä tai kuntouttavassa työtoiminnassa. Toimenpiteen ei tarvitse välttämättä kestää päivää pidempään per kuukausi.
Bussikorttivaikutus per passiivituen saajan kuntaosuus
698e/kk / 2 = 349e/kk (tämä on kuntaosuus keskimäärin) 50e/kk = Oululippu (Rajaton määrä matkoja kaupunkialueella 30 vuorokauden ajan)
Jos ei Oululipun hintaa oteta huomioon ollenkaan, sillä sen voi kaupunki tarjota ilman eri kustannusta veronmaksajalle, koska bruttomallissa kaikki lipputulot tulevat kaupungille. Voidaan ajatella, että kaupunki menettäisi tuon 50e, mikä sama henkilö olisi ostanut bussilipun jokatapauksessa. Kuinka moni kyseisistä passiivituen saajista kuitenkaan ostaa kyseistä bussilippua todellisuudessa?
Bussikorttivaikutus voidaan sanoa olevan siis välillä 299e/kk - 349e/kk per passiivituen saaja. Tämä laskutoimitus ei ota huomioon muita aktivointivaikutuksia, jonka bussikortti voi tuoda tullessaan.
Jos joka viides passiivituen saaja, joka aiheuttaa Oulun kaupungille työmarkkinatuen kuntaosuuden maksamisen hakisi bussilippunsa, toisi tämä säästöä Oulun kaupungille 2 miljoonaa euroa siinä tapauksessa, että kaupunki muutoin maksaisi tasan 10 miljoonaa euroa kuntaosuutta.
Esitys
Esitän Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmälle, jotta he voisivat viedä edellisen pohjustuksen perusteella seuraavanlaisen valtuustoaloitteen Oulun kaupungin valtuuston käsiteltäväksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä kansalaisaloite, mutta käytän sitä väylää vain siinä tapauksessa, että Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei halua viedä esitystä eteenpäin. Toimitan tämän esityksen tiedoksiantona myös Oulun seudullisen joukkoliikennjaoston puheenjohtaja Raimo Hämeenniemelle (kesk), sekä koko joukkoliikennejaostolle.
"Tulisi selvittää mahdollisuus antaa Oululippu (joukkoliikenteen kuukausilippu) aktivointitoimenpiteenä yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneelle henkilölle, joka Oulun kaupungin viranomaisen ehtojen mukaisesti käy Oululipun henkilökohtaisesti hakemassa ja suorittaa vaaditun työvoimapoliittisen toimenpiteen."
PS. Tämä on vastine myös Oulun kaupunginhallituksen jäsenille Juha Huikari (kesk) ja Juha Hänninen (kok) sekä Kokoomuksen Pohjois-Pohjanmaan puheenjohtaja Tomi Kaismolle (kok), jotka ovat kuorossa itkeneet, että "mistä rahat joukkoliikenteen parempaan palvelutasoon". Heidän osaltaan itkua on riittäänyt, mutta tekoja ei ole näkynyt.
Tekijänoikeus
Ideaa saa vapaasti käyttää kaikissa Suomen kunnissa ja toivon, että se saa työttömät henkilöt aktivoitumaan ja samalla helpottaa kuntien talouskurjimusta.
Aluksi voi vaikuttaa siltä, että bussikorttivaikutuksella lapioidaan maksut kuntien kontolta takaisin valtiolle, mutta pitää muistaa ottaa huomioon myös aktivointivaikutus, joka kuntaosuuden alkuperäinen tarkoitus on ollutkin. Eli kuntaosuudella on haluttu kuntien osallistuvan tehokkaammiin pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseen.
LÄHTEET:
Työmarkkinatukiuudistus 1.1.2006
Työmarkkinatuki
Työmarkkinatuen määrä
Työmarkkinatuki kurittaa kuntia
Määrä kovassa kasvussa – kunnille jo sadan miljoonan sakot työttömyydestä
Kaleva: Kunnille kertyy kallis lasku
PÄIVITYS 6.11.2013:
Tekstistä korjattu asiavirhe. TE-toimistolla on kaikki tiedot yli 500 päivää työttömänä olleista, kirjoitin alkuperäiseen tekstiin virheellisesti ettei näin olisi. Kunta/kaupunki on se taho, jolta kyseiset tiedot voivat puuttua. Kunta saa Kelalta laskun, joka sisältää laskutettavat yli 500 päivää työttömänä olevat passiivituen saajat.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
bruttomalli,
joukkoliikenne,
julkinenliikenne,
kuntaosuus,
kuntatalous,
työmarkkinatuki
|
Maanantai 28.10.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Kirjoitin samasta aiheesta mielipidekirjoituksen jo ennen kuntavaaleja 30.8.2012 otsikolla "Oulu-lisää ei saa poistaa". Tuolloin ei Oulu-lisää myöskään poistettu, vaan Oulun kaupunginvaltuusto päätti 17.12.2012 jatkaa Oulu-lisää myös kuntaliitoksen jälkeenkin.
Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen esittää tuoreessa (28.10.2013) "Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016" -materiaalissa kyseisen Oulu-lisän poistamista.
Näyttää siltä, että Matti Pennasella ei ole kovin hyvä matikkapää? Todellisuudessa kysymys on siitä perinteisestä virheestä, jonka virkamiehet paniikissa tekevät. Virhe tapahtuu, kun lasketaan mitä viivan alle jää, jos poistetaan joku palvelu tai etuus. Äkkiseltään näyttää siltä, että säästetään. Todellisuudessa taloudellinen vaikutus mitataan vasta siinä vaiheessa, kun otetaan huomioon muutoksen aiheuttamat kustannukset.
Tässä Matti Pennaselle ja muille päättäjille rautalangasta väännettynä epätarkka laskutoimitus Oulu-lisän poistamisen vaikutuksista:
- Oulu-lisän poisto = säästö 1,3 miljoonaa € / vuosi
- Oulu-lisä = eli 1320€ / lapsi / vuosi (110€ / lapsi / kk)
- lapsi, joka siirtyy kotihoidosta kunnalliseen päivähoitoon = kustannus 12000 euroa / vuosi.
- Oulu lisää maksetaan arviolta noin 1000 lapselle (1,3 miljoonaa € / 1320 €)
Eli nopeasti laskettuna kyseinen säästö muuttuu kustannukseksi siinä vaiheessa, kun kotihoidon piiristä siirtyy enemmän kuin 109 lasta kunnalliseen päivähoitoon. Jos kaikki 1000 lasta siirtyisivät kunnalliseen päivähoitoon olisi kustannus kaupungille 12 miljoonaa €.
Laskutoimituksessa ei ole huomoitu vanhempien maksamaa päivähoitomaksua, joka on väliltä 0-264 €/kk, riippuen vanhempien tuloista. Laskutoimituksessa ei ole otettu huomioon myöskään muita mahdollisia sivuvaikutuksia, joita Oulu-lisän poisto voi aiheuttaa.
Tässä kirjoituksessa ei ole perusteltu tarkemmin myöskään muita Oulu-lisän puolesta puhuvia asioita, kuten
- pehmeitä arvoja, esimerkiksi lapsen ja vanhemman välistä suhdetta ja sen kehittymistä lapsen ensimmäisinä ikävuosina.
- imago kysymystä Oulun kaupungin kannalta. Haluaako Oulu profiloitua Skandinavian lapsivastaiseksi pääkaupungiksi?
Uutena asiana haluan kuitenkin tuoda esille myös Kaupunkistrategia Oulu 2020 Strategiset painopistevalinnat, joka sisältää kaikkiaan 5 eri kohtaa, kohta 4 sanoo: "Lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä". Oulu-lisän poistaminen tarkoittaisi, että tuon kohdan voi poistaa painopisteistä?
FAKTA:
Oulu-lisä
Mikäli perhe valitsee kotihoidon tuen kanssa maksettavan Oulu-lisän, perheen kaikki alle kouluikäiset lapset tulee hoitaa kotona (Oulun kaupunginvaltuusto 17.12.2012 §26).
Esiopetusikäiset voivat osallistua kunnan järjestämään osapäiväiseen esiopetukseen. Avoimeen kerhotoimintaan osallistuminen on mahdollista kotihoidon tuen ja Oulu-lisän aikana.
1.3.2013 alkaen Oulu-lisän ehdot ovat seuraavat:
- Oulu-lisä on perhekohtainen.
- Maksetaan perheen nuorimmasta alle 18 kuukauden ikäisestä lapsesta.
- Tuen suuruus on 110€ ja se maksetaan kotihoidon tuen hoitorahan korotuksena Kelan toimesta.
- Tukea ei makseta alle kuukauden ajalta.
- Lasta hoitaa oma vanhempi.
- Kaikki perheen alle kouluikäiset lapset tulee hoitaa kotona.
LÄHTEET:
Oulu-lisää ei saa poistaa, blogikirjoitus 30.8.2012 Jari-Pekka Teurajärvi
Kaupunginjohtajan esitys "Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016"
Oulu-lisä
Päivähoidon hinta
Päivähoidon asiakasmaksut (Oulu)
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
oulu,
oulu-lisä
|
Keskiviikko 23.10.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi

Muistaakseni Ylläksen mainoksessa sanottiin, että "uusia tuntureita ei enää synny". Ouluun on kuitenkin syntynyt uusi "tunturi", Ruskotunturi. Ruskotunturi on nimeltään tietenkin täysin liioiteltu nimenosaan tunturi lisäosaltaan. Ylläksen juurelta kotoisin oleva lapinmies, ei miellä vanhaa kaatopaikan jätekasaa tunturiksi sitten millään. Korkeusero on kuitenkin vaivaiset 50 metriä juurelta huipulle.
Hankkeena Oulun Ruskotunturin laskettelukeskus on kuitenkin erittäin tervetullut! Nyt voin kerrankin vastata ulkomaalaisille ja myös kotimaisille vieraille, että mitä Oulussa voi tehdä talvella.
Sijainti on lähes täydellinen Oulun kaupungin välittömässä läheisyydessä. Keskustasta matkaa laskettelukeskukseen tulee vain 7 kilometriä. Potentiaali on valtava Suomen 5. suurimmassa kaupungissa. Nyt ei laskettelijoiden tarvitse välttämättä matkustaa Ylläkselle, Rukalle tai Iso-syötteelle (paitsi lomalla ja pidempänä viikonloppuna). Sijainti mahdollistaa lasketteluharrastuksen myös arki-iltaisin, joten kausikortit käyvät kaupan mikäli hinta ei päätä huimaa. Ongelmaksi voi muodostua se, että laskettelukeskuksesta tulee huippusuosittu. Tämä siksi, että ensimmäisen vaiheen hissikapasiteetti voi aiheuttaa pitkiä jonoja. Hissien kapasiteetti on 3000 nousua tunnissa, mutta laskuja kerkeää samassa ajassa tehdä 10-kertaisen määrän. Puhun ensimmäisestä vaiheesta, vaikka en edes tiedä, onko toista vaihetta vielä suunniteltu. Odotan hiihtokeskuksen menestyvän niin hyvin, että myös toinen vaihe nähdään.
Onkohan innokkaimmat oululaiset laskettelijat jo perustamassa lasketteluseuraa Ouluun? Toivottavasti kyllä. Kysyntää varmasti riittäisi ja tämä olisi uusi lisä oululaisten lasten harrastustarjontaan.
Hiihtokeskuksen ytimeen olisi hyvä sijoittaa myös golf clubimaiset pukuhuoneet, jonne voisi jättää laskettelukamat säilöön. Golf clubimaiset siksi, että golfaajat mielellään jättävät bäginsä clubille, jottei sitä tarvi aina kuskata mukana. Lapset pääsisivät rinteeseen vaikkapa ski-bussilla tai kaupungin joukkoliikenteellä heti koulun jälkeen, eikä raskaita laskettelukamoja tarvisi kantaa ees taas kotoa rinteeseen.
Perheemme kahdelle vanhimmalle lapselle on luvassa pukinkonttiin lasketteluvehkeet. Myös kausikortti tulee kysymykseen, mikäli hinnoittelu siihen kannustaa.
Juuri tällaisia hankkeita Oulu tarvitsee. Toivon hartaasti, että Ouluun suunniteltu huvipuisto saadaan myös pikaisesti rakennettua Hietasaareen. Tämä toisi Oulun kesätarjontaan erinomaisen lisän. Tällöin myös kesällä voisin sanoa samoille ulkomaisille ja kotimaisille vieraille, että missä kannattaa vierailla, Nallikarin uimarannan lisäksi.
LÄHTEET: http://www.yllas.fi/ http://fi.wikipedia.org/wiki/Tunturi http://yle.fi/uutiset/oulun_ruskotunturi_valmistautuu_laskettelukauteen/... http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/ruskotunturin-rinteet-rakentuvat-vauhd... http://www.lumipallo.fi/2012/10/20/ouluun-oma-tunturi-2013/ http://www.forum24.fi/uutiset/ykkosjuttu/valmista-joulukuussa-2013
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
laskettelukeskus,
oulu,
ruskotunturi
|
Perjantai 11.10.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Kirjoitan tämän Nokian Lumia 820 älypuhelimella, joten lyhyeksi jää ja kirjoitusvirheitä voi löytyä. Asiavirheitä toivottavasti ei.
Minua kiinnostaa Hautalan erossa enää lähinnä se, että minkä eläke/huippuviran Vihreiden johto lupasi hänelle, jotta hän eroaa. Paine Hautalaa sekä Vihreitä kohtaan kasvoi sietämättömäksi. Hautala olisi voinut katsoa halutessaan homman pisimmän kaavan kautta, mutta hänelle annetuista vaihtoehdoista hän valitsi eron.
Nähtäväksi jää, että mitä luvattiin, jotta puolueen etu saatiin saavutettua. Selvää on, että Hautalan poliittinen ura huipulla on ohi. Vihreät siellä vielä jatkaa ja puhdistus tuo lisää luottamusta ja kannatusta. Vieläkin paremman luottamuksen Vihreät olisivat ansainneet, mikäli Oras Tynkkynen olisi jättänyt puheet "työtapaturmasta" kiristysviestin mukaan liittämisen "unohtamisesta" sikseen ja olisi sanonut suoraan, että "mitä tässä olisi enää muutakaan osannut odottaa, viesti jätettiin tahallaan pois, jotta koko totuus ei olisi selvinnyt."
Isometsälle luvattiin Lahden ensimmäisen doping-käryn jälkisaunassa miljoona markkaa, jotta ottaa kaikki syyt yksin niskoilleen. Tämän jälkeen Isometsä vannoi Lapinmiehen rehellisyydellä keittäneensä yksin oman doping soppansa. Totuus järjestelmällisestä doping-ohjelmasta selvisi kuitenkin muutamia päiviä myöhemmin. Miljoona markkaa tais jäädä saamatta. Maine meni. Kaikilla. Lopullisesti.
Lukijan vastuulle jää pohtia, että onko näkyvissä oleva vain jäävuoren huippu?
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
harmaatalous,
Hautala,
korruptio,
Vihreät
|
Keskiviikko 9.10.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Ministeri Heidi Hautalan eroa ei tulla näkemään. Ei, vaikka hän olisi kuinka estänyt valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä rikosilmoituksen tekemisen Greenpeacea vastaan jäänmurtajan valtaus tapauksessa. Kyseisen ministerin moraali on punnittu jo aikaisemmassa skandaalissa. Kun hän teetti työtä pimeänä ja samaan aikaan oli jäsen harmaan talouden ministeriryhmässä, hänelle riitti että pyytää tekoaan anteeksi.
Kyllähän sitä tästä viimeisimmästäkin skandaalista pääse eroon anteeksi pyytämällä. Ja se riittää, että pyytää anteeksi hallitukselta hallituksen kokouksessa. Kansan ei tarvitse anteeksipyyntöä odotella.
Tosiasiassa en usko että Hautala pyytäisi eroa siksikään, että uskottavuus on jo mennyt. Hautala on nähnyt paljon vaivaa ja käyttänyt paljon rahaa päästäkseen nykyiseen asemaan. Jos hän eroaa, käytännössä hän voi sanoa, että poliittinen ura huipulla oli sitten siinä.
LÄHTEET:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100917581780_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/hautala_pyysi_anteeksi_pimean_tyon_teettamista/653...
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
harmaatalous,
Hautala,
korruptio,
ministeri
|
Tiistai 8.10.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Olen lohensuojelun puolestapuhuja, tämä on tullut varmasti selväksi jo aikaisemmasta kirjoituksestani, jossa lauloin Kalevan toimittajan Antti Ervastin suohon. Olen myös innokas vapaa-ajankalastaja ja kalastusbloggaaja.
Haudastaan noussut (Astrid Thorsin paikalle eduskuntaan) kansanedustaja Jörn Donner hyökkää kuningaskalastaja Jasper Pääkkösen kimppuun, syyttämällä Pääkköstä tietämättömyydestä tai valheen kertomisesta lohi-kysymyksen osalta.
Mitä osaa Donner ei itse ole ymmärtänyt Pääkkösen puheista ja kirjoituksista?
Lohen kalastustahan on haluttu keskitettäväksi jokisuille lohen suojelijoiden (myös Pääkkösen) toimesta. Koska tässä ei ole onnistuttu, vaan kalastus tapahtuu merellä (esim itämeren allas), jossa lohta ei voida erotella uhanalaisesta ja elinvoimaisesta kannasta, on ainoa keino taistella uhanalaisten kantojen puolesta pienentämällä pyyntimääriä. Tästä on kysymys.
Pääkkönen ei ole mielestäni jättänyt mitään kertomatta, kuten Donner virheellisesti väittää.
Ymmärrän Donnerin kantaa ainoastaan, jos asetun bättre folk saappaisiin. Rantaruotsalaiset jatkavat mielellään kalastuselinkeinoaan, jonka arvo on 1,1 miljoonaa euroa ja jota tuetaan 7 miljoonalla eurolla. Järjetön yhtälö, mutta ei RKP:n ja Donnerin mielestä.
Jos uhanalaiset lohikannat (+taimenkannat) haluttaisiin aidosti pelastaa, purettaisiin padot jokien suilta tai ainakin rakennettaisin nykyaikaset toimivat lohiportaat. Tähän ei taas voimalayhtiöt suostu, koska haluavat jokaisen vesipisaran menevän tuottavien turbiinien läpi. Umpikuja.
Tietääkö Donner ja muut päättäjät, että kaivosyhtiö Nordland Resouces on alkanut pumpata jätevetensä tähän Itämerenlohelle niin tärkeään Muonionjokeen (Muonionjoki yhdistyy Tornionjokeen Kolarin Lappeassa). Olen saanut ensimmäisen loheni juurikin tuolta seudulta, joka on tunnetusti hyvä lohen lisääntymisalue. On sanomattakin selvää, että jätevesi voisi pahimmillaan tuhota koko Muonionjoen lohikannan. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä toimii Talvivaaran ekokatastrofi. Mikäli myös Kolariin nousee kovin paljon toivottu ja tervetullut saman yhtiön kaivos, tuplataan riski, sillä myös tuon kaivoksen jätevedet on tarkoitus pumpata Väylään (Muonionjoki/Tornionjoki == Väylä).
Onko Donner miettinyt, että miksi Väylään on noussut 2012 ja 2013 ennätysmäärä lohta? Olisiko näillä kiintiöiden pienentämisillä osuutta asiaan? Onko Donner tietoinen, että vuoden 2012 ennätys (60000 nousulohta) on tutkijoiden mukaan vain se minimi, jolla voidaan turvata rajajoen elinvoimainen lohikanta? Vuoden 2013 taso jäi siis tuon minimin alle.
(Kirjotin mielipiteeni nopeasti, joten anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Toivon asiallisia kommentteja hyvillä perusteluilla. Edustaja Donner, kun luet tämän, niin haudasta noususi oli tarkoitettu kuvainnolliseksi, en pidä teitä sentään Jeesuksen veroisena)
LÄHTEET:
http://jari-pekkateurajrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147940-kautta-aikain...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607186074.html
http://www.hs.fi/kotimaa/a1378347999400
http://www.luoteis-lappi.com/arkisto/northland-emme-ole-rikkoneet-ympari...
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
donner,
itämerenlohi,
lohi,
pääkkönen,
rkp,
suojelu,
teurastus
|
Maanantai 30.9.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Miksi Suomessa vankeustuomiota voidaan kutsua nimellä Elinkautinen, jos rangaistus ei kuitenkaan koskaan ole elinkautinen. "Koskaan" oli liikaa sanottu, sillä Elinkautinen on elinkautinen siinä tapauksessa, että vanki sattuu kuolemaan rangaistuksen aikana.
Suomalaisessa oikeuslaitoksessa / oikeusvaltiossa on paljon rappeutumisen merkkejä. On ollu jo pitkään. Kun esimerkiksi Matti Nykänen on häkkilintuna, hän on melko pitkälti tuolloin vain lomalla duunista. Matti on itse sanonut kutakuinkin näin: "pahinta vankilassa on vapauden menetys".
Tavallisen perussuomalaisen oikeustajuun ei tahdo mahtua lievät rangaistukset peruuttamattomista rikoksista. Minun oikeustajuuni ei esimerkiksi mahdu se, että kun humalainen (2,58 promillea) nainen ajoi kahden lapsen (16- ja 11-vuotiaat) päälle, hänen rangaistusta lievenneettiin sen vuoksi, että hänellä on maanviljelijänä 340 päivän työvelvollisuus per vuosi. Nainen sai käräjäoikeudessa 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomion. Hovioikeus naisen vaatimuksen mukaan alensi tuomiota viidellä kuukaudella. Eli kyseinen rikollinen ja rattijuoppo istuu vankeudessa vain 2 vuotta ja 2 kuukautta. Jos hän on ensikertalainen, niin ehdonalaiseen hän pääsee todennäköisesti melko nopeasti.
Entä miten tytöille kävi. Nuorempi, 11-vuotias tyttö kuoli. Minun vanhin tytär täyttää tänä vuonna 11 vuotta. Vereni alkaa kiehua, kun ajattelen, että joku juoppo ajaisi tyttäreni hengiltä ja saisi siitä hyvästä vain 2 vuotta ja 2 kuukautta vankeutta. Onko minun lapseni hinta tuo 2 vuotta ja 2 kuukautta? Jos minulta kysytään, niin oikea rangaistus olisi kuolemanrangaistus. Tai vähintäänkin elinkautinen, ei kuitenkaan se Suomen Elinkautinen, vaan ihan oikea elinkautinen. Tytöistä vanhempi, 16-vuotias sai päälleajossa vammoja, joiden laadusta ei minulla ole tarkempaa tietoa. Jos kyseisestä rikoksesta poistetaan tuo vanhemmalle tytölle aiheutettu vahinko, olisiko Hovioikeuden määräämä tuomio ollut vieläkin lievempi?
Suomalaiseen oikeuskäytäntöön mahtuu mielestäni myös kuoleman rangaistus. Kuoleman rangaistus olisi hyvä pelote. Kuolemanrangaistus säästäisi vankeinhoitokuluissa paljon rahaa. Kuolemanrangaistus vähentäisi rikoksen uusimista.
Myös elinkautinen (ei siis se Elinkautinen) mahtuu mielestäni suomalaiseen oikeuskäytäntöön. Elinkautista halvempi ratkaisu olisi kuitenkin tuo kuolemanrangaistus.
Suomen pitäisi harkita myös vaarallisimpien rikollisten osalta vankeinhoidon ulkoistamista. Esimerkiksi Virossa tai Thaimaassa vankeinhoidon kustannukset voisivat olla paljon halvemmat kuin Suomessa? Elinkautisvangit (ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen tai mihinkään vapauteen), olisi järkevintä sijoittaa noihin halvemman kustannuksen vankeinhoitolaitoksiin. Tiedossa on että kyseisten vankiloiden olot eivät kaikilta osin vastaa kotimaisten vankiloidemme oloja ja tämäkin voisi toimia pelotteena.
Kirjoitin tämän melko nopeasti, joten sorry jos tekstistä löytyy kirjoitusvirheitä. En kirjoittanut tätä kiihdyksissä tai muutenkaan väsyneessä mielentilassa. Kirjoitus on melko äärimmäinen ja sen tarkoitus onkin herättää keskustelua. Toivon kommentointia hyvillä perusteluilla.
LÄHTEET:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588179546.html
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
elinkautinen,
kuolemanrangaistus,
oikeudentaju,
oikeuslaitos,
rangaistukset
|
Lauantai 28.9.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Luin tänään paljon kommentteja Facebookista liittyen uutiseen, jossa "OAJ harkitsee jäsenilleen kieltoa opettaa sellaisia liikuntalajeja, joissa oppilaiden jatkuva valvominen on mahdotonta. Taustalla on tämänviikkoinen käräjäoikeuden päätös, jossa nurmijärveläinen rehtori tuomittiin sakkoihin liikuntatunnilla sattuneen pulkkaonnettomuuden vuoksi".
Monet kommentoijista olivat järkyttyneitä ehdotuksesta ja totesivat mm. että samalla periaatteella kuin maastojuoksun, murtomaahiihdon, suunnistuksen ja laskettelun opetus, pitäisi kieltää moni muukin asia, koska kuten OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi: "näissä lajeissa opettaja ei pysty mitenkään valvomaan jatkuvasti kaikkia".
Muutama poiminta Facebookista:
- "Matkat on vieläpä vaarallisempia. Jäädään kotiin peiton alle!"
- "Ja ruokaan tukehtua. Kouluruokailu kiellettävä!"
- "Kynissä on piruvie terät, niillähän voi vaikka tappaa ittensä."
- "Kohta laitethaan kläpit pehmustethuun pyöreään huohneehseen."
Mielestäni Olli Luukkanen on oikeassa. Jos vastuu on opettajalla tai viime kädessä rehtorilla, pitää myös opetuksen sisältö laatia sen mukaan.
Veisin OAJ:n ehdotuksen vielä hieman pidemmälle. Lopettaisin koululiikunnan kokonaan. Tämä ei tullut ensimmäisenä mieleeni, kun uutisen aiheesta luin. Pohdin asiaa useammalta kantilta ja otin hieman asiasta selvää (googletin siis).
- Ensimmäisenä voidaan todeta, että koulussa opetetaan nykyisellään liikuntaa ihan liian vähän. Vuoden 2006 tutkimuksen mukaan peruskoulussa 90 minuuttia viikossa eli 2 oppituntia.
- Toisekseen (tämä ei perustu tutkimukseen, vaan omiin kokemuksiin) koululiikunta ei ole laadultaan kovinkaan kaksista, eikä myöskään riittävän tavoitteellista. Toivottavasti vanhat liikunnanopettajani eivät vedä hernettä nenään ja haluankin heille todeta, että toisilla laatu oli kohillaan ja toisilla ei.
- Kolmanneksi voin todeta (tämä ei perustu tutkimukseen, vaan omiin kokemuksiin), että liikunta ei kiinnosta kaikkia lapsia yhtäläisesti ja joiltakin yksilöiltä puuttuu myös lahjakkuutta. Tämä johtaa koululiikunnassa myös tilanteisiin, jotka voivat aiheuttaa loppuikäisen huonon kokemuksen tai itsetunnon menetyksen, jopa trauman. Kovin moni muistaa varmaan ne tilanteet, että aina samat lapset valittiin joukkeeseen viimeisenä, kun kaksi lasta (kapteenia) pääsi valitsemaan joukkueet.
No miten se riittävä liikunta sitten hoidettaisiin, mikäli liikuntatunnit poistettaisiin opetusohjelmasta? Riittävä määrä liikuntaa on UKK-instituutin mukaan 1,5 tuntia päivässä. Tähän voidaan laskea koulumatkat ja välitunnit, jos ajatellaan asiaa peruskoulun kannalta.
Vastuun riittävästä liikunnasta voisi siirtää lapsille, vanhemmille ja urheiluseuroille.
Kuntien jalkapallohallit, jäähallit ja muut suositut liikuntapaikat ovat kaikkina iltoina vain harvojen käytössä, sillä liikuntatiloja on liian vähän harrastajamääriin nähden (Näin ainakin Oulussa). Ne vanhemmat, joiden lapset ovat onnekkaasti päässeet kyseisille vuoroille harrastamaan, kuskaavat lapsia edestakaisin harjoituksiin.
Samat liikuntahallit ammottavat tyhjyyttään päivisin. Entäpä jos urheiluseura olisikin yksi taho, joka järjestäisi peruskoululaisten iltapäiväkerhotoimintaa? Tämä mahdollistaisi yhä useammalle lapselle osallistumisen laadukkaaseen ja tavoitteelliseen liikuntaan. Kaikkien ei tietenkään tarvisi osallistua juuri liikunnalliseen iltapäiväkerhotoimintaan, vaan rinnalla tarjottaisiin myös muita kuin liikunnallisia vaihtoehtoja. Tämä vähentäisi myös niitä aiemmin mainitsemiani itsetunnon menetyksiä. Iltaisin vanhemmat ja lapset voisivat tehdä yhdessä jotain muuta, kuin kuskata harkkoihin / käydä harkoissa. Ne lapset, jotka eivät käyneet liikunnallisessa iltapäiväkerhossa, kävisivät vaikka pulkkamäessä vanhempiensa kanssa.
Riittävä liikunta on tärkeää ja nyky-yhteiskunta (mukaanlukien erityisesti lapset) liikkuu liian vähän. Myös oppimisen kannalta liikunta on tärkeää. Opetushallituksen tilannekatsaus vuodelta 2012, Liikunta ja oppiminen toteaa: "Tiivistäen voidaan todeta, että liikunnalla on positiivisia vaikutuksia oppimiseen". Koululiikunta toimii ehkä parhaiten, jos se on piilotettu/integroitu muuhun koulupäivään ja oppimissuunnitelmaan. Välitunneilla pitäisi olla opettajat aktivoimassa ja järjestämässä liikunnallisia leikkejä. Lisäksi välitunnit tulisi olla riittävän pitkiä, jotta leikki ei jää kesken ja päivittäinen liikunnallinen tavoite olisi helpompi saavuttaa. Lyhyellä välitunnilla menee suhteellisesti liikaa aikaa vaatteiden pukemiseen ja riisumiseen, ainakin talvella. Välitunteja voisi olla siis vähemmän, mutta kesto olisi pidempi.
Tietyt liikunnalliset tavoitteet, kuten Oulun kaupungin luokilla 1-6 toteuttama uintisuunnitelma eri luokka-asteille, voitaisiin toteuttaa. Kyseisessä uimakoulussa on uimataidon oppisen lisäksi hyvää ollut se, että uinnin opettajat ovat osanneet asiansa erittäin hyvin. Myös erilaiset koulujenväliset urheilukisat voitaisiin toteuttaa. Näissä erona peruskoululiikuntaan on nimenomaan se, että kaikki lapset ovat koko ajan valvottuna, sillä kisoissa on aina (pitäisi olla) riittävä määrä valvojia ja vastuuongelmia ei pitäisi syntyä. Lisäksi kisoihin osallistuvat ja haluavat osallistua motivoituneet yksilöt.
LÄHTEET:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62734-opettajat-jarkyttyivat-hiihto-kiel...
http://www.slu.fi/lum/05_07/uutiset/koulun_liikuntatuntien_maara_las/
http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikuntasuositukset/...
http://www.oph.fi/download/144057_Liikunta_ja_oppiminen.pdf
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kotimaa,
koululiikunta,
OAJ,
opetus,
opetussuunnitelma,
urheiluseurat
|
Keskiviikko 25.9.2013 klo 1.17 - Jari-Pekka Teurajärvi
Nimimerkki Opiskelija kirjoitti 24.9. Forum24 lehden Lukijoiden mielipide -palstalla olevansa Oulun paikallisliikenteen lipun hinnoista sitä mieltä, "että köyhät kyykkyyn ja auton rattiin!".
Olen samaa mieltä siitä, että paikallisliikenteen kertalippujen hinnat ovat liian kalliita ja siirto-oikeus samalla matkalla yhdellä lipulla ei toimi. Samaa lippua ei voi käyttää esimerkiksi paluumatkaan vaikka lippua ennättäisi käyttää toisenkin kerran sen voimassaoloaikana, joka on 60 minuuttia vanhan Oulun alueella ja 80 minuuttia seutuliikenteessä. Siirtolippu eli ilmainen siirto-oikeus 60/80 minuutin aikana matkan alkamisesta on mahdollista vain yhteen vaihtoon linja-autosta toiseen ja matkan täytyy jatkua eikä palata lähtöpisteeseen.
Opiskelijan kohdalta todettakoon, että onneksi hän ei matkustanut kunnan pohjoisrajalta, eikä hänen mukanaan matkustanut esimerkiksi kolmea lasta. Kun hän Oulunsalosta joutui maksamaan 8 euroa yhdensuuntaisesta matkasta, olisi hän joutunut kolmen lapsen kanssa Tannilasta maksamaan päiväsaikaan enimmillään 42,8 euroa yhdensuuntaisesta matkasta Kaukovainiolle. Lapseksi lasketaan alle 12 vuotias henkilö, muutoin hän on aikuinen linja-autolippua ostaessaan.
Opiskelija huokaa varmaankin helpotuksesta myös autoillessaan päivätöihin, tietäen että linja-automaksu olisi kaksinkertainen kello 23:00-04:00 välisenä aikana. Kuinkakohan moni opiskelija valitsee illan opiskelijabileistä kotimatkalleen linja-autokyydin, tietäessään että kimppataksilla pääsee halvemmalla ja vieläpä kotiovelle saakka?
Opiskelijan iloksi voin kertoa, että tämä kaikki voi muuttua 1.7.2014 alkaen, kun voimaan astuu uuden joukkoliikennelain mukainen liikennöinti. Seudullinen joukkoliikennejaosto on jo päättänyt nostaa Oulun joukkoliikenteen palvelutasoa. Mahdollisuus myös kertalipun hinnanalennuksiin ja siirto-oikeuksien muuttamiseen on olemassa. Tämä vaatii kuitenkin poliittista tahtoa. Kantona kaskessa on vielä Juha Huikarin (kesk) ja Juha Hännisen (kok) hallinto-oikeuteen tekemä valitus palvelutason nostosta. He haluaisivat nimittäin Ouluun sen huonomman palvelutason.
Otan vastaan hyviä laskutoimituksia esityksen pohjaksi, että mikä olisi se optimaalinen kertalipun hinta? Entä pitäisikö lipun hinta olla jokaiselle kuntalaiselle sama, riippumatta siitä asuuko kaupungin keskustassa tai kunnan reuna-alueella? Olisiko vyöhykehinnoittelu se paras vaihtoehto, sisältäen esimerkiksi 2 tunnin siirto-oikeuden myös paluumatkalle?
Jari-Pekka Teurajärvi (ps), joukkoliikennejaoston jäsen
LÄHTEET:
http://www.forum24.fi/mielipiteet/linkkurilla-kaupungin-sisassa
http://www.koskilinjat.fi/liput-ja-hinnat/paikallisliikenne/kertaliput
http://www.oululehti.fi/etusivu/joukkoliikennep%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s_hall...
http://www.forum24.fi/uutiset/ykkosjuttu/kiista-siirtyi-oikeuteen
http://www.forum24.fi/uutiset/ykkosjuttu/oikeutta-vaaditaan-apuun
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/bussiliikenteesta-tehty-oikaisuvaatimu...
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
joukkoliikenne,
oulu,
kertalippu,
tasataksa,
seutulippu
|
Tiistai 10.9.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti Jorma Ollilan vetämään työryhmää, jonka on tarkoitus selvittää, että miten päästään lähemmäs oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä. Selvityksen keskiössä ovat tiemaksut ja niiden tekniset, liikenteelliset, taloudelliset ja lainsäädännölliset kysymykset.
Mielestäni hieman ongelmalliseksi asetelman tekee Jorma Ollilan hallituksen puheenjohtajuus öljy-yhtiö Shellissä. Onko mahdollista, että selvitys suosisi öljy-yhtiöitä? Käänteisesti voidaan ajatella myös, että muotoutuuko selvitys liiankin varovaiseksi juuri tuon öljy-yhtiö sidonnaisuuden vuoksi?
Selvityksen mukaan siirtyminen käytön verottamiseen pudottaisi autojen ostohintoja huomattavasti. Tämä on totta ko kirkon rotta. Uuden verotusmallin myötä myös suomen vanha autokanta uusiutuisi nopeasti.
Selvityksen muista kohdista olen hieman eri mieltä. Selvityksen mukaan liikenteen aiheuttamat saasteet eli päästöt vähenisivät. Tämä on totta sillä perustein, että autokanta nuorenee, jolloin maantiellä liikkuu vähäpäästöisempiä autoa. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että julkisenliikenteen käyttö lisääntyisi paljon. Suurissa kaupungeissa (Helsinki) on jo nyt niin hyvä julkinen liikenne, että tuskinpa tiemaksuilla yksityisautoilua torpataan. Auton hankintahinnassa säästyvillä varoilla voi maksella käyttöperusteisia tiemaksuja. Syrjäseuduilla ei varsinaisesti julkistaliikennettä edes ole, ei ainakaan sillä palvelutasolla, että sitä kukaan käyttäisi ellei ole pakko.
Vyöhykemaksut ovat hyvä keino tehdä tiemaksusta hieman oikeudenmukaisempi, mutta edelleenkään siellä syrjäseudulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää sitä omaa autoa. Perheessä pitää olla jopa kaksi (2) autoa, mikäli vanhemmista kumpikin käy töissä. Tällöin myös kaksinkertaiset kilometrit ja maksut per perhe. Tilanne siis muuttuu loppujen lopuksi epäoikeudenmukaisempaan suuntaan.
Työryhmän mukaan joukkoliikenteen käyttö kasvaisi koko maassa jopa 40 prosenttia, kunhan tiemaksut otetaan käyttöön ja ihmiset tiedostaa autoilun kalleuden. Edelleenkään siellä syrjäseudulla ei ole sitä toimivaa joukkoliikennettä. Joukkoliikenteen kasvun ennuste ei siis voi toteutua koko maan osalta.
Järkyttävin ehdotus on toteuttaa tiemaksujen täytääntöönpano seuraamalla autoja satelliittipohjaisella järjestelmällä. Kyseisen järjestelmän rakentaminen maksaisi hunajaa ja saisi vainoharhaisimmat autoilijat lopettamaan autoilun siihen paikkaan. Ehdotus on järkyttävä kolmesta syystä.
1. Yksityisyys: järjestelmää voisi kutsua isoveli valvoo järjestelmäksi.
2. Kallis hinta: järjestelmän käytännön toteuttaminen lyhyellä aikavälillä maksaisi kohtuuttoman paljon verrattuna kerättyyn tiemaksuun.
3. Epätasa-arvoinen: ulkomaiset matkailijat voisivat käyttää maamme tieverkostoa ilman tiemaksua. Alueellinen epätasa-arvo kasvaisi huomattavasti huolimatta vyöhykehinnoittelusta, sillä syrjäseuduilla ei ole toimivaa joukkoliikennettä, eikä siis vaihtoehtoa yksityisautoilulle.
Käyttöön perustuva veroitus toimii tälläkin hetkellä erittäin hyvin. Polttoaineen hinnasta suurin osa on veroa. Mitä enemmän käytät ajoneuvoa, sitä enemmän kulutat polttoainetta ja sitä enemmän maksat veroa.
Hyvää satelliittiseurannassa olisi esimerkiksi se, että myös autojen vakuutusmaksut voitaisiin muodostaa kerätyn datan perusteella. Tähän vaikuttaisi mm. ajokäyttäytyminen ja ajomäärä. Jos ajaisit sinulle outoa reittiä, olisi myös vakuutusmaksu tällä erikoiskokeella sinulle kalliimpi.
Lisäksi järjestelmän avulla voitaisiin helpottaa ruuhkahuippuja ja ohjata liikenne ruuhkattomammille reiteille. Äärimmilleen vietynä, kunhan seurantajärjestelmä on riittävän tarkka, voidaan sillä vaikuttaa myös liikenneturvallisuuteen ja ehkäistä onnettomuuksia. Joskus tulevaisuudessa kyseisenkaltainen järjestelmä on varmasti käytössä, mutta sen aika ei varmastikkaan ole vielä. Siksi että se on liian kallis.
LÄHTEET:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/jorma+ollila+selvittamaan+tiemaksuja/2...
http://www.hs.fi/kotimaa/Autoilijoille+suunnitellaan+tiemaksua+-+kilomet...
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
autovero,
tiemaksu
|
Torstai 5.9.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Maailman vanhimmaksi ammatiksi sanotaan prostituutiota. Suomessa seksin myyminen on sallittua, mutta paritus sekä seksin osto parituksen tai ihmiskaupan uhreilta kiellettyä.
Oikeusministeri teetti selvityksen, jonka pohjalta hänen mielestään ammatinharjoittaminen pitäisi kieltää, koska nykyinen laki ei anna riittävää turvaa ammatinharjoittajalle, eli prostituoidulle. Ministeri, joka on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen, ehdottaa Suomeen ruotsalaista mallia. Kyseisessä mallissa seksin ostaminen on kiellettyä, mutta myyminen sallittua. Tilanne on samankaltainen kuin, että autokauppias saa myydä autoja, mutta ostaja ei saa sillä ajaa. Ostokiellossa tilanteen tekee ongelmalliseksi myös se, että jos asiakas huomaa ostaneensa palvelun ihmiskaupan uhrilta, ei asiakas uskalla ilmoittaa sitä viranomaiselle, koska asiakas on myös tehnyt rikoksen ostaessaan palvelun. Tällöin vakavampi rikos eli ihmiskauppa jää ilmoittamatta, selvittämättä ja rankaisematta.
Mielestäni ei ole myöskään järkevää kieltää ammatinharjoittamista, koska täyskiellot yleensä tarkoittavat sitä, että toiminta jatkuu laittomana. Erityisesti prostituution osalta tilanne muuttuisi täyskiellon astuessa voimaan huonompaan suuntaan. Ala siirtyisi kokonaan maanalle ja prostituitujen asema heikkenisi ja parituksen määrä kasvaisi. Prostituoitu ei uskaltaisi hakeutua tukipalveluiden piiriin, eikä uskaltaisi ilmoittaa mahdollisista rikoksista itseään kohtaan.
Olen prostituution täyskiellon sijasta täyssallimisen kannalla. Ammatinharjoittajien asemaa voitaisiin parantaa perustamalla (kunnallisia?) Bordelleja, joissa olisi myös lakisääteiset tukipalvelut. Tällä voitaisiin turvata ammatinharjoittajien työolosuhteet sekä terveydentila. Samalla ehkäistäisiin ihmiskauppaa. Ammatinharjoittamisen laillistaminen mahdollistaisi myös rehellisen verojenmaksamisen ja ehkäisisi siten harmaata taloutta. Prostituutio olisi ammatti muiden joukossa ja ammatinharjoittaja voisi saada ansaitsemaansa eläkettä, ansiosidonnaista päivärahaa tai jäädä tarvittaessa sairauslomalle. Työttömiä ei pitäisi kuitenkaan TE-toimiston puolesta määrätä töihin bordelleihin, tämä tulisi kirjata lakiin.
Bordellit ovat laillisia mm. Saksassa, Hollannissa ja Kreikassa. Mallia voitaisiin ottaa kyseisistä maista. Vain mielikuvitus on rajana, esimerkkinä Sveitsiin vasta avattu drive-in seksiä myyvä alue.
LÄHTEET: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62058-ministeri-seksin-ostaminen-kiellet... http://fi.wikipedia.org/wiki/Prostituutio http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62061-vastaus-anna-maja-henrikssonille-p... http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123954-oikeusministeri-henri... http://www.hs.fi/ulkomaat/a1377484164673
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Prostituutio,
harmaatalous,
ihmiskauppa
|
Perjantai 30.8.2013 - Jari-Pekka Teurajärvi
Venäläisen politiikan tutkijan Michail Aleksandrovin tämänpäiväinen toteamus Yhdysvalloille Syyrian tilanteesta "jos te hyökkäätte Syyriaan vastoin kansainvälistä oikeutta, me otamme siinä tapauksessa Baltian", sai minut kirjoittamaan tämän kirjoituksen.
Koskaan mikään puolue ei ole ottanut viralliselle ohjelmalistalleen Karjala-kysymystä. Tunnusteluja on vuosien mittaan käyty valtioiden välisissä keskusteluissa, mutta Karjala-kysymystä on julkisessa keskustelussa pidetty paheksuttavana aiheena. Joko alkaisi olla korkea aika nostaa Karjala-kysymys puolueen viralliseen ohjelmalistaan?
Venäjän kanta
Yleinen käsitys suomessa on, että Venäjä ei ole halukas palauttamaan luovutettuja alueita, jotka ovat siis Karjala, Petsamo, Salla/Kuusamo ja Suomenlahden ulkosaaret. Syy haluttomuuteen arvellaan olevan se, että palautus aiheuttaisi vaatimusvyöryn muissa Venäjän rajakysymyksissä.
Suomen kanta
Presidentti Martti Ahtisaari sanoi vuonna 1998: "Suomen virallinen kanta on, että Suomella ei ole aluevaatimuksia Venäjälle. Jos Venäjä haluaa keskustella luovutettujen alueiden palauttamisesta, Suomi on siihen valmis." Kantaa ei ole valtiovallan osalta päivitetty tuon jälkeen. Tarvetta tai halua ei ole ollut. Myöskään puolueilla ei ole virallista kantaa, vaikka poliitikot ovat omia kantojaan asiaan antaneetkin.
Palautuksen hinta
Olisiko alueiden takasinsaaminen loputon rahareikä Suomelle vai nostaisiko se Suomen talouden uuteen nousuun? Olisiko hinnalla loppujen lopuksi väliä, jos sillä saataisin useiden suomalaisten mielestä koettu vääryys soviteltua?
Venäläinen väestö
Mitä tapahtuisi lähes puolelle miljoonalle ihmiselle, jotka asuvat alueilla? Jäisivätkö he asumaan alueelle vai muuttaisivatko pois? Tulisiko Suomesta virallisesti kolmikielinen maa? Onnistuisiko kulttuurien yhteensovittaminen?
Miten Suomi hyötyisi?
Ainakin reitti Barentsinmerelle ja Pohjoiselle jäämerelle avautuisi Petsamon kautta. Tämä parantaisi huomattavasti Suomen sijaintia merenkulussa ja nostaisi Suomen kautta kulkevaa tavaraliikennettä EU alueelle. Karjalan alueella on käyttämättömiä luonnonvaroja ja yhteys Laatokkaan syntyisi.
Toivon että aiheesta syntyy keskustelua ja mielipiteitä järkevine perusteluineen kuultaisiin, sekä puolesta että vastaan.
LÄHTEET:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala-kysymys http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoinen_j%C3%A4%C3%A4meri http://www.karjalanliitto.fi/
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Karjala,
Karjala-kysymys
|
Maanantai 26.8.2013 klo 22.11 - Jari-Pekka Teurajärvi
Antti Ervasti kirjoitti Kalevassa 24.8.2013 otsikolla "Mahtava lohikesä ja melkoisen kiivas soppa". Kirjoitus oli mielestäni huonoin koskaan lukemani mielipide Perämerenlohen eli Itämerenlohen merikalastuksen puolesta. Tämä johtuu siitä että kirjoitus pohjautui toimittajan "mutuun" eli musta tuntuu fiktioon. Ainoastaan siinä olen Ervastin kanssa samaa mieltä, että Itämerenlohi on herkkua.
Ensimmäisen virheen Ervasti tekee arviossaan lohen myrkyllisyydestä. Hän ei muista mainita että dioksiini kertyy ihmisen elimistöön samalla tavoin kuin eläimeenkin ja katoaa elimistöstä varsin hitaasti. Ratkaisevaa on siis pitkä altistus, ei se että syö Itämerenlohta kerran kesässä. Ihminen on ravintoketjun huipulla ja saa sen dioksiinin minkä ravintoketjun alemmilla kerroksilla olevat eläimet ovat elimistöönsä hankkineet. Itämeren lohi sisältää dioksiinia niin paljon, ettei sitä saa myydä muualla EU:ssa kuin Suomessa ja Ruotsissa, erityisluvalla. Muut EU maat ovat siis Ervastinkin mielestä väärässä lohen liian korkean dioksiinipitoisuuden suhteen? Miksei kauppahallin kalatiskillä kerrota millään tavalla Itämerenlohen dioksiinipitoisuudesta? Huomio valistuksessa pitäisi kiinnittää lapsiin ja aikuisiin, jotka aikovat vielä hankkia omia lapsia. Heille dioksiini voi aiheuttaa ongelmia, kuten hedelmättömyyttä tai vaurioita sikiössä. Varttuneempi väestö voi syödä lohta huolettomammin. Suomessa ei muusta ravinnosta kuin Itämerenlohesta juurikaan dioksiinia saa ja kalaruoan ystävänkin kannattaisi satsata sisävesien puhtaisiin herkkuihin.
Toisen virheen Ervasti tekee väittäessään että järjellä asiaan suhtautuvat vain ammattimaisen lohen merikalastuksen puolesta puhuvat. Ervasti väittää siis, että kukaan tutkija tai vapaa-ajankalastaja ei osaa suhtautua asiaan kuin ylitunteellisesti.
Kolmannen virheen Ervasti tekee väittäessään että pari isoa kauppaketjua olisi kieltänyt Itämerenlohen myynnin. S-ryhmä ei ole kieltänyt Itämerenlohen myyntiä, ainoastaan Kesko on näin toiminut. S-ryhmässä päätökset tehdään Itämerenlohen myynnistä itsenäisesti per osuuskauppa.
Neljännen virheen Ervasti tekee mainitessaan: "Jostakin syystä lohen merikalastus halutaan keskittää jokisuihin". Tässä hän viimeistään paljastaa, ettei ole perehtynyt lohiasiaan lainkaan. Voin teitä kaikkia lukijoita asiassa valistaa, että tärkein Itämerenlohen lisääntymispaikka on Tornion- ja Muonionjoki. Lohi käy lisääntymässä joessa, josta sen jälkeläiset lähtevät parin vuoden ikäisenä merivaellukselle palatakseen kutujokeensa muutaman vuoden kuluttua taas lisääntymään. Jos muiden jokien lohikannat ovat uhanalaisia, miten ihmeessä merikalastaja voi erotella elinvoimaisen Tornionjoenlohen ja uhanalaisen lohikannan esimerkiksi Itämeren pääaltaalla toisistaan? Helpointa erottelu on tehdä juurikin jokisuissa?
Viidennen virheen Ervasti tekee kritisoidessaan, että Norjan lohi kasvatetaan likaisissa altaissa . Ervasti ei selvästikkään ole perehtynyt siihen tosiasiaan, että suomalaiset voimalaistokset velvoiteistuttavat joka vuosi 7 miljoonan euron arvosta lohta jokiimme ja niiden suistoille. Ovatko nämä suomalaiset kasvatusaltaat jotenkin puhtaampia kuin norjalaiset? Mielestäni velvoiteistutuksissa ei ole paljoakaan järkeä, kun otetaan huomiion, että Itämerenlohen merikalastuksen arvo on noin 1,1 miljoonaa euroa ja istutuskustannus on 7 miljoonaa euroa? Olisiko pidemmällä aikavälillä tuottavampaa käyttää kyseinen raha esimerkiksi vesivoimalaistoksien lohiportaisiin?
Kuudennen virheen Ervasti tekee väittäessään, että Norjan lohi on paljon huonomman makuista. Tämä on makuasia, eikä pohjaudu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen.
Seitsemännen virheen Ervasti tekee kertoessaan Itämerenlohenmerikalastuksen kiintiöistä. Hän unohtaa mainita, että kiintiöt perustuvat Maa- ja Metsätalousministeriön arvioihin eikä tutkimusten tuottamaan arvioon. Ministeriön arvio on puolet isompi kuin tutkijoiden. Hän ei myöskään mainitse, että viime vuoden ennätys nousulohen määrässä Tornion- ja Muonionjoessa yltää vain siihen minimiin, joka riittää elinvoimaiseen lohikantaan kyseisessä joessa. Entä muiden jokien kannat?
Kahdeksannen virheen Ervasti tekee arvioidessaan vapaa-ajan kalastuksen ympärille muodostuvan elinkeinon kasvua, mikäli lohen saantivarmuus joessa kasvaisi. Ervasti väittää, että lohen kalastus säilyisi saman porukan harrastuksena, joka jo nyt joessa kalastaa. Tietääkseni innokkaimmat kalastajat matkustavat maailman parhaille apajoille mihin päin maailmaa tahansa, oman maksukykynsä mukaan.
Yhdeksännen virheen Ervasti tekee väittäessään vapaa-ajan kalastajia ylitunteellisen ominaisuuden lisäksi myös äärimmäisen kateelliseksi porukaksi. Lähestulkoon rasistiset piirteet saava syyttely on mielestäni täysin yliampuvaa. Kateellisuus tuskin on enempää vapaa-ajan kalastajan ominaisuus kuin kenen tahansa ihmisen ominaisuus?
Loppujen lopuksi en ole täysin varma oliko Ervastin kirjoitus Itämerenlohen merikalastuksen puolesta vai vapaa-ajan kalastajia sen ympärille muodostunutta elinkeinoa vastaan?
LÄHTEET:
KALEVA: http://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/mahtava-lohikesa-ja-melkoisen-kiivas-soppa/639730/
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Itämerenlohi,
Perämerenlohi,
Lohipolitiikka
|
|
« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »
|
|
|